torstai 28. helmikuuta 2013

Onnekas.

<3

 Kuka on onnekas? Minä. Sillä minulla on maailman ihanin koira. Saan olla onnellinen siitä, että minulla on Tito :)

Tänään tämä pieni karvainen otus teki taas kerran semmoista mikä sai minut havahtumaan omaan olooni. Vain sillä, että hakeutui hyvin lähelle. Syliin asti.
Titohan ei varsinaisesti ole mikään sylikoira, vieressä kyllä makoilee, muttei sylissä.

Aamulenkillä oli kiva olla tuossa lähimetsikössä missä voin pitää Titoa vapaana ja se saa juosta viipottaa sen minkä haluaa ja haistella ja tutkia paikkoja. Toki miun sallimissa rajoissa. En edelleenkään salli sitä, että juoksentelee minne sattuu ja kauas. Miulla pitää pysyä näköyhteys koiraan. Tätä kyllä koetellaan aina, mutta kutsu käy hyvin äkkiä miun luokse silloin.

Tässä aamuinen puunjuuren kaivuu-/riuhtomisyritys:


Saas nähdä millaiseksi tulevan kesän lenkit tulee olemaan, kun tämä kyseinen kohta muuttuu rakennusmaaksi. Harmi. No. Onhan tota lääniä tässä ympärillä, vielä.

Joka kerta ihmettelen myös tuota Titon tyyliä etsiä esim. keppiä, kun heitän sen sillai ettei se ole nähnyt minne se lentää. Sitten kun se alkaa sitä etsimään, niin kauheeta vauhtia ja rinkiä kierretään ties missä kaikkialla, ja aivan varmana tiedän että se pelleilee vaan :D
Onhan sitä hauska seurata joka kerta ja nähdä sitä hännän vispaamista mitä ei ihan hirveästi näe. Tai ei ainakaan jatkuvasti, toisin kuin moni muu koira. Aina heiluttavat häntäänsä :)



Joulupukin tuoma RöhRöh (tämä on lelun nimi, nih) on edelleen Titon yksi lempilelu. Hieman kärsinyt on jo, mutta ei se haittaa. Toki asiaa auttaisi, jos mie ottaisin neulan ja langan käteen ja koittas saada niillä jotain aikaan ;)

"tota, voisiks jo antaa sen kuvaamisen olla??"




Maantainen, toinen kerta agilityssä sujui hyvin.
Ohjaaja monesti sanoi Titon olevan kovin innovatiivinen, kun vauhtia ja halua on, mutta tekemistä ei sen mielestä tarpeeksi :D
Poitsu siis päätti tunnin lopuksi mm. tehdä extraa harjoittelussa ja rynni putken kautta hyppäämään harjoittelun kohteena oleville hypyille :D
No mikäs siinä, hienosti meni! :)

Jatkamme agilityn harjoituksia taas tulevana maanantaina :)


6 kommenttia:

  1. Oikeessa oot, kyllä oma pihis on iso onni <3

    VastaaPoista
  2. Oletpa Heidi oikeassa, kyllä nämä karvaiset ja nelijalkaiset kaverit tuovat valtavan määrän hyvää oloa ja onnea elämään!

    VastaaPoista
  3. Mulla on Kåren kanssa vähän sama fiilis keppiä heitelessä. Se selvästi näkee, mihin keppi lentää, mutta tekee hyvin vuoksi piruetteja ja odottaa minulta ohjetta mihin suuntaan mennä. Kun näytän kädellä suunnan, keppi löytyy vähän turhankin helposti. Ovelia ovat ;)

    Kivaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Selvästi nämä haluavat viihdyttää meitä samalla, sekä tietty vain juosta sinne tänne sillä verukkeella että "etsivät" sitä keppiä :D

      Sinne myös mukavaa viikonloppua :)

      Poista

Powered By Blogger