Tähän alkuun pari kuvaa Lieksasta missä käytiin piipahtamassa pikavisiitillä. Siellä ei kovin kummosia ehditty tekemään, mutta lenkkeilyn varrelta tuli napattua muutamat kuvat.
Silloin oli riittävän lämpimät kelit edelleen, joten pieni vilvoittelu teki hyvää vain koirille matkan varrella :)
Axu maistelee Lieksan vettä joesta |
Titolle viskasin kepukkaa haettavaksi |
Miniatyyri koirat :) |
Lieksasta lähtiessä ajettiin Siilinjärvelle moikkaamaan Siniä, joka ei siinä vaiheessa ollut vielä nähnyt Axua livenä. Joten sopiva pysähdys tuli tehtyä samalla ja koirat pääsi käväsemään koirapuistossa noin puolivälissä matkaa :)
Muutenkin koko lomareissun varrelle oli parin tunnin ajomatkojen päähän etukäteen sovittuja pysähdyksiä, joten matkanteko taittui hienosti eikä koirat kyllästyneet ainaiseen autossa olemiseen. Loistavia autokoiria miulla, rennosti makoilivat ja nukkuivat välimatkat takapenkillä :)
Pus, pus :) |
Kohti ukkosrintamaa |
Tänä kyseisenä päivänä Axu myös ui ensimmäistä kertaa.
Uimaan meno kävi niin, että otin Axun laiturilta syliin ja pistin rauhassa sen veteen ja kohti rantaa menemään. Matkaa tuli ehkä reilu viisi metriä? Olen tosi huono arvioimaan pituuksia..
Aivan mahtavan hienosti Axu ui!! Heti alkoi hienosti jalat toimimaan, kun laskin veteen. Ei paniikin omaista oloa ollenkaan, toisin kuin Titolla oli aikanaan koirauimalassa.
Tämän jälkeen hiljalleen Axu menikin ihan itse myös järveen ja kävi hakemassa keppejä uimalla.
Voi kuinka olin iloinen silloin Axun edesottamuksista :)
Seuraavassa liuta kuvia koirien puuhista:
Sylvi ja Heta tutkii Axun |
Oliks jotain? Häh?! |
Sylvi oli kova tytsy "siivoamaan" rantaa korsista :D |
<3 |
Lentävä Axu |
Komia Rakas :) |
Laiturin koirapatsaat :D |
Heta seuraa Sylvin puuhasteluja vedessä :) |
Ihana Heta :) |
Pieni video Axun menosta rannalla:
Ja tähän vielä loppuhuipennus rannasta pois lähtiessä. Tyylillä pitää liikkua ;)
Yötauon jälkeen lähdettiinkin suorittamaan viimeistä etappia kohti kotia ja viimeisiä sovittuja koiratreffejä järven rannalla. Tällä kertaa nähtiin Nanna ja Otto Lahdessa.
Seuraavassa kuvia tästä tapaamisesta:
Lentääkö se keppi vai ei...? |
Otto vauhdissa |
..ja molskista! |
Otto ilmaisi kyllä hyvin selvästi mitä mieltä se oli pennusta ;) |
Ihana Otto :) |
Lopuksi Axu kiipes Oton viereen, Nannan autoon. Ilmeisesti oma auto alkoi sittenkin jo tympimään pientä :D
Tässäpä nämä meidän loman kuvasato oli. Olihan tämä nyt pitkälle venytetty prosessi ja vähäisten tarinoiden siivittämä blogimerkintä.
Jäipä näin kuitenkin itsellenikin muistiin ja helposti löydettäväksi kuvia kesästä ja puuhasteluista.
Kuvat kun monesti kertoo enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa :)
Nyt voidaankin aloittaa syksyssä elämistä ja sen myötä syystarinoiden kehittelyä.
Enää tietty puuttuu nuo kaksi ihanaa koiraa, joiden avulla niitä tarinoita kehitellä ;)
Ensi viikolla kuitenkin koittaa se hetki, kun lähden hakemaan poijjaat takaisin kotia! <3 :)
Näin ollen pojat on viettänyt maalaiselämää reilut nelisen viikkoa, alkuperäisen kolmen viikon sijaan.
Syksyn kelejä varten on varustauduttu uusien pantojen myötä. Näin ollen pientä turvallisuutta tuo uudet, heijastavat pannat.
Pimeys ei haittaa enää, pojat tulee nähdyksi |
Mukavaa syksyn alkua kaikille :)
Kivaa syksyä sinnekin=)
VastaaPoistaKivoja kuvia ja tuttuja koiria oli kuvissa.
Kiitosta! :)
PoistaMullakin on hirveesti kesäkuvia räpsittynä. Niitä voisi laittaa näkösälle vaikka keskellä talvea. Silloin kaipaa välähdyksiä lämmöstä ja auringosta. Kuvien kautta huomaa aina, kuinka eläväisiä, iloisia, ilmeikkäitä ja ihania pihikset onkaan :)
VastaaPoistaAivan totta, millon vaan voi niitä laitella. Sitten kun itsestään hyvältä tuntuu ja on sopiva hetki alkaa käymään kuvia läpi :)
PoistaNiinpä. Kyllä noita kesäkuvia katsoi nyt hieman eritavalla kuin olisi kuukausi sitten esimerkiksi. Tai ainakin mie kahtoin, ehkä myös senkin takia kun alkaa olemaan jo ikävä noita kahta poitsua :D