perjantai 5. huhtikuuta 2013

Elämää kahden koiran kanssa, osa 4

Tänään ollaan käyty autoilemassa vähän, koska kaupassa oli käytävä. Matkalla sinne otin kaverini Sonjan kyytiin, koska oli sovittu että käydään samalla vähän kävelemässä.

Kumpikin odottivat nätisti paikoillaan, Tito valjaissa ja Ylva omassa kopassaan.
Kaupassa käynnin jälkeen ajettiin sitten Kontulaan moikkaamaan kaveria joka viettää tänään syntymäpäiviään. Nähtiin sitä parkkipaikalla ja siitä sitten lähdettiin kävelemään kohti ostaria, kyllä, Kontulan ostaria!

Hyvin siitäkin selvittiin ja samalla näin kahta muutakin kaveria siellä, kun olivat menossa synttäreitä viettämään. Kovin oli paljon porukkaa liikkeellä, joten oli paljon ihmeteltävää ja haisteltavaa Ylvallakin.

Nyt täällä kotosalla on taas väsyneitä koiria. Tai Ylva taitaa olla enemmän, mut Titokin nukkuu, kun ei Ylvasta ole seuraa tällä hetkellä.




Huomenna olis edessä taas uusia alueita tutkittavaksi pikkuselle, kun sovin näkeväni kaveria Vuosaaressa iltapäivällä. Käydään siellä koirapuistossa ja sitten pieni lenkki perään ennen autolle menoa ja kotia tuloa.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep! :D

      Sillon kun ei olla ulkona, ole ruokaa tarjolla, leiki Titon kanssa tai nuku, pureskelee se luuta.
      Ja parhaillaan vaipumassa taas uneen :D

      Poista

Powered By Blogger