tiistai 27. syyskuuta 2011

Ylimääräiset hampaat poistettu :)

Hampaiden poisto onnistui hyvin ja Tito voi hyvin :)

Kaikki neljä kulmahammasta (maitohampaat siis kyseessä) poistettiin, sekä kaksi (muistaakseni?) poskihammasta samalla.
Taakse jäi vielä kaksi maitohammasta mitkä oli kuulema tiukasti vielä kiinni, mutta eiköhän nekin sieltä aikaan tule pois :)

Eläinlääkäri sanoi, että alhaalla olevat kulmahampaat on hieman sisälle päin kääntyneet joita voi yrittää kevyesti "vääntää" tai sitten palloleikit on hyviä tähän asiaan.
Mitä parhaillaan leikitään, vaikka kello onkin paljon! :)
Poika on pirteä, yllätys, kun on nukkunut lähes tulkoon koko iltapäivän ja illan :)
Sallittakoot pieni yöllinen leikkituokia päivän koettelemuksen vuoksi :)

Muutama kuvakin tuli otettua tässä illan aikana, mutta eipä tähän hätään löytynyt kameran piuhaa kuvien siirtoa varten.. joten lisätään kuvamateriaali myöhemmin :)

Ei muuta kuin hyvää yötä, sillä täällä on alettu rauhoittumaan ja ehkäpä kohta nukkumatti tulee kylään ja laittaa meidät molemmat uneen (Linda kun on yövuorossa parhaillaan). Minun kun pitäisi herätä tuossa vajaan kahden tunnin päästä pirteänä valmistautumaan töihin lähtöön ;D

perjantai 23. syyskuuta 2011

Eläinlääkäriin maanantaina.

Nyt on Titolle varattu aika eläinlääkärille, koska kulmahampaat tullut semmoista vauhtia ettei maitohampaat ole hievahtanutkaan. Toivotaan että maanantain reissu tulee menemään hyvin.

Syömiset on viime päivinä ollut taas mitä sattuu ja varsinkin tänään on huonosti maistunut. Näin oli myös silloin, kun etuhampaat vaihtui. Kyllä tämä tästä taas hyväksi muuttuu, kunhan saadaan turhat hampaat suusta pois jne.  :)

Tänään onkin ollut hieman ärtymistä ilmassa Titolla, joten kärpänen oli hieman liikaa Titolle. Pakko oli napata pätkä kännykällä Titosta ja kärpäsen metsästyksestä ;)



Iltapäivällä käytiin sitten kyläilemässä missä oli vastassa neljä koiraa. Ei leikeistä sisällä tullut mitään, kun eivät ne niin leikistä olleet kiinnostuneen. Ulos päästyään pääsi Tito sit vähän purkamaan energiaa Elman (kai se nyt oli sen niminen, huonomuistinen kun olen) kanssa :)



Tällaisia kuulumisia tällä kertaa :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

=)

Hej jee!! =))

Tänään sain (Heidi siis) kurssilla Titon menemään maahan!!
Wehee!! Ei voi muuta kuin iloita, kun on ollut vähän ongelmia sen kanssa :D

Eiköhän tämä tästä.
Hiljaa hyvä tulee, tai jotain? :)

Mahtavaa... heh.. pikku juttuhan tämä on, mutta iloiseksi siitä tulee silti :)

         (tämä kuva otettu pari päivää sitten)

Vielä yksi videoklippi..

.. kun jotenkin blogi rupes ryppyilemään minulle, etten saanut lisättyä vielä yhtä videota edelliseen päivitykseen.

Seuraavassa Tito onkin ulkoillessaan päässyt rannalle missä löytää muovisen pingviinin ja alkaa sillä leikkimään iloisesti :D


Tämmöstä tällä kertaa tänne :)

Pätkiä Titon puuhasteluista videon muodossa.

Kesän mittaan kun omenat kypsyi vieressä olevalla hiekkakentällä halusi tai haluaa edelleen joka kerta mennä kentälle leikkimään ja juoksemaan omenan kanssa.

Seuraavassa pieni pätkä "juoksuharjoituksesta" tässä joskus, ei mitään aavistusta kui kauan kuvauksesta jo on :)


Seuraavassa otoksessa onkin sitten jo tuoreempaa kuvaa, kun poika sai eilen illalla uuden lelun.

Voi mitenkä pieni koiruus voikin tulla iloiseksi siitä :)
Harmi vain että ensimmäinen klippi oli niin tumma ettei kuvasta olisi nähnyt juuri mitään. Siinä vasta häntä heiluukin niin maan penteleesti! :D


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kaikennäköistä puuhaa ollut

On ollut kaikennäköistä menoa ja meinikiä.

Käytiin viettämässä yksi viikonlopun Tammisaaren saaristossa. Ja Tito osasi kyllä nauttia olostaan siellä.



Yksi lempipuuhista, käpyjen nakertaminen onnistu hienosti kalliolla maaten.






Ja hei hetkinen, kukas se sieltä tulee?



Joku iso nalle ja mitä muuta siellä kalliolla vipeltää tulemaan?






Titohan se sieltä tulee täyttä vauhtia :)


Ja se on kivaa myös mökissä leikkiä nallen kanssa :)



Sitten käytiin katsomassa että mikä tuo Helsingin kaupungin koirametsä oikein on. Ja se oli ihan mukava laaja alue missä sai kulkea ja mennä vipeltää. Siellä voisi toistekin käydä. Mieluisa paikka oli.



Ja aika hyvin Tito tuohon maastoon maastoutuu.

Jänniä hajuja oli metsä täynnä. Ja kivoja paikkoja kuten puunkantoja ja kallioita ja kaikkea siltä väliltä.






Ja siellä metsässä törmäättiin karhuun, ei kun siis italialaiseen vesikoiraan jonka kanssa Tito leikki ja lopuksi sitten rauhoittuivat vierekkäin. (hetkeksi)




Ja Tito oli siellä myös kukkulankuningas :)




Eilen kun minulla(Linda) oli vapaata niin otettiin projektiksi hieman tutustua eri ajoneuvoihin kun Tito yleensä pääsee aina autolla matkustaa niin eilen matkusteltiin bussilla, metrolla, ratikalla ja takasin myös samoilla. Bussimatka Herttoniemeen oli kyllä todella mieluisa kun kuski Titoa innoissaan moikkasi ja halusi rapsutella. :)
Bussi oli mukavin ja ratikka jännein mutta hauska. Metromatka keskustaan ei ollut niin mieluisa kun oli niin täynnä että jouduttiin siestä mutta kotimatkalla oli jo istumapaikka. Ja matka johti meidät Pasilaan missä me käytiin moikkaa ystäviä ja Santerikissaa, mutta Santeri ei ihan lämmennyt kun Tito oli aika energisellä tuulella.



 Sitten käytiin tänään Porvoossa yllättämässä Jaana, Titon kasvattajaa, ja Lottaa joka oli kyllä kunnon kaunotar ja otti ja voitti mainetta ja kunniaa. Oli siis koiranäyttely ja jotta en olisi niin pihalla reilun kuukauden kuluttua niin mentiin katsomaan miten se homma oikein toimiin. Ei se niin hankalalta vaikuttanutkaan. :) Onneksi. Mutta on meillä treenattavaa Titon kanssa :)




Kuvassa Tito ja Nybygårds Lovade Lotta "Lotta".

Muuten Heidi ja Tito ovat siis käyneet tottelevaisuuskurssilla pari kertaa ja minä ja Tito pari kertaa pentuagilityssä. Putki treenattu nytten sekä suorana ja mutkalla olevana joka oli aluksi hieman jännää mutta sujui lopuksi mainiosti. Hyppyjäkin treenattu ja oli se tyylikästä kun Tito "puhtaasti" 3 hyppyä peräkanaan.
Ja poika kasvaa ja voi hyvin. Viime punnituksessa viikolla oli 6,5kg. Saa nähdä paljonko vielä tulee massaa lisää.
Powered By Blogger