torstai 26. joulukuuta 2013

Ohi on

Joulu siis. Tai ainakin alkaa olemaan.
Pukki toi Titolle pari herkkupakettia, niiden avaaminen sujui oikein hyvin. Ammattilaisen tavoin.


Kaverinkin pakettia piti avata, kun ei Mosku itse oikein siitä innostunut. Toki sisältöä piti itse sentään maistella vähän :)


Muutoin joulu täällä Lieksassa on sujunut rennosti. Mitä nyt poijjaat on pienen lepotauon jälkeen aloittaneet oman leikkisessionsa tai lähinnä joutuneet lopettamaan meidän ikävien ihmisten vaatimuksesta ;)

Vauhtia on piisannut ja ärinää ja murinaa, hyvässä hengessä kuitenkin :)

Jänis saa kyytiä Moskun ja Titon käsittelyssä


Välillä on yks jos toinen jotain erityistä vaatinut koirien tekevän, että saavat vähän herkkua.
Marko esimerkiksi pisti Moskun tanssimaan eli pyörimään ympäri. Hienosti sujui :)
Titohan ei tätä ollut tehnyt aikaisemmin, niin se pistettiin sitten kans se tekemään. Hienosti suoritui parin harjotuken jälkeen :)


Tito joulun ajan nukkui pääsääntöisesti Markon ja Teemun vieressä lattialla. Kuten myös Mosku, mitä nyt jossain vaiheessa Mosku kömpi minun jalkoihin pötköttämään ja potkimaan :)
Yksi yö sitten oli pakko ottaa kuva poikien nukkumisjärjestyksestä.... :D

Tito tuolla nukkuu jalan alla :D
Viime yönä oli hyvä tilaisuus seurata Titon toimintaa halutessaan peiton alle :D
Itse valvoin vielä ja muut oli jo untenmailla... Tito otti jälleen kerran Teemun unikaverikseen ja kömpi sen viereen ja lopulta myös hakeutui peiton alle nukkumaan tökkimisensä avulla.

Enpä ensimmäisenä iltana tajunnut kertoa Titon tavasta pyytää peiton reunan nostamista, että pääsee sen alle nukkumaan.
Se siis ensin kevyesti kuonolla tökkäseen olkapäähän tai jalkaan, että nostaisi peittoa. Jos ei hetkeen reagoi niin nopeasti koventaa tökkimistä. Jos ei sillonkaan vielä reagoi mitenkään niin luovuttaa ja lösähtää jalan viereen nukkumaan huokauksen kera :D

Tänään sitten tämä muu porukka lähti koteihinsa ja jäätiin Titon kanssa vielä tänne olemaan joksikin aikaa, aika näyttää millon jatketaan matkaa ja minne.
Heti kun oltiin käyty hyvästelemässä porukka ulkona, Tito kävi nukkumaan sohvalle viereen. Nyt on jo ties kuinka monta tuntia oltu unessa :D
Rankkaa oli Titolla viettää joulua Moskun kanssa :D

Väsynyt..
Mukava oli kyllä katsoa Titon ja Moskun puuhasteluja. Hyvin tulivat toimeen ja ulkonakin oli helppoa olla poitsujen kanssa, kun kulkivat oikein nätisti. Ei mitään ongelmia yksin ulkoiluttaa niitä.
Aika samalla tavoin käyttäytyvät ulkona liikuessaan, mitä nyt Mosku saattaa mutkitella ihan miten sattuu ja kävellä autotielle ihan yllättäen :P
Semmosia ne metsästyskoirat on ja pennut. Ikäähän Moskulla on vasta n. 9kk :)

Tänään käytiin kulkemassa omia polkuja pitkin ja lopulta päätinkin kävellä pitkin junarataa.


Tämä rata ei ole aktiivisessa käytössä vaan tehtaan rata, toki silläkin liikkuu junia, mutta tuossa oli pitkä suora eteen ja taakse, joten hyvin olisi nähnyt ja kuullut, jos olisi semmoinen kulkenut jostain syystä.
Toki varovainen pitää olla aina, kun tämmöisessä paikassa liikkuu.

Tämmöinen joulu oli siis miulla ja Titolla.
Nyt kohti uutta vuotta ja miettimään mitenkä Tito selviää uuden vuoden raketeista.

Viime vuonna Tito jostain syystä alkoi pelkäämään kovin sitä pauketta. Edellisenä vuonna ei välittänyt yhtään niistä nimittäin. Harkinnassa on viedä Tito jonnekkin rauhallisempaan paikkaan yhdeksi päiväksi, jotta säästyy siltä kauhealta paukkeelta.
 Pitää tuumailla mitenkä tämän asian kanssa teen... onneksi on vielä muutama päivä tähän ikävään ajankohtaan. Itsekkään en siis pidä uuden vuoden juhlinnasta ja paukkeesta. Ärsyttävää ja turhanpäiväistä mekastusta ja hulikoimista.


tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua


Toivotamme kaikille blogin seuraajille oikein mukavaa, iloista ja rentoa joulua! o<:)

Mosku, Sini ja Tito
Tito ja Mosku

Välillä pitää hieman levätä, että taas jaksaa :)

Toivottajina:
 
Heidi ja Tito


maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulunviettoon

Eilen lähdettiin aikaisin aamulla ajamaan kohti itä-suomea ja Lieksaa.
Tällä kertaa oli aikataulu minkä mukaan oli ajettava Joensuuhun, sillä oltiin osallistumassa Joensuun pihisporukan pihistreffeille Linnunlahden koirapuistossa.

Matka menikin hyvin ja alustavan suunnitelman mukaan ajettiinkin pysähtymättä aina Joensuuhun asti. Titokin makoili takapenkillä inahtamatta ja mitään ilmoitusta halusta pissalle, niin sillä sain kirittiyä aikaa kiinni mitä tuli lähtiessä... yllätys että lähdin taas vähän myöhässä liikkelle.

Mukava oli nähdä uutta pihisporukkaa uudessa paikassa :)
Vastassa olikin todella iso koirapuisto! Pienten puoli oli valtava ja isojen puoli vasta iso olikin! :)
Pitääpä jatkossakin pitää mielessä kyseinen paikka, jos Joensuun leveysasteilla liikku, hyvä käydä poikkeamassa siellä.

Tällä hetkellä koirapuisto vain oli kovin jäinen ja vesilätäköillä kelin takia, mut eipä tuo juuri koiria haitannut. Toki pientä vilua koiralla jos toisella välillä oli, mut sit oli parempi heittää keppiä, että tuli liikettä kinttuihin :)

Nuorin pihiksistä oli vasta 10 viikkoinen pikkunen ja vanhin oli 12-vuotias, hyvä ikähaitari oli :)

Yritys ottaa kuvaa osallistujista :)
Treffien jälkeen käytiin hieman kävelemässä vielä satamassa, että poitsu jaksaa vielä loppumatkan köllötellä autossa. Vielä kun oli reilu tunnin ajomatka perille.
Lumiraja eilen oli noin Varkauden tasolla, joten Tito pääsi käytännössä tämän talven ensimmäisen kerran kulkemaan lumessa :)
Hauskaahan se oli! Juoksi, pomppi ja kaivoi onnessaan! :) Toki pitkä matkakin varmaan toi siihen oman osansa, mut ei sen väliä.

Kaivuri käynnissä

Perille päästiin ja hirveen innoissaan oli edelleen, joten autoilu oli kovin tylsää ja energiaa keräävää sittenkin :D
Eilen illalla kyllä kovin tuli pieruja poitsulta, epäilen johtuneen juuri autoilusta. Sitä kun oli takana kuitenkin yhteensä kuutisen tuntia + pysähdykset eli jotain kahdeksan tuntia?

Täällä äitin luona kun ollaan ja loppu joulunvietto porukka on kohta täällä (mukana tulee mm. Mosku, beagle) niin ruokaahan täällä on tehty jo osin valmiiksi.
Eilen tuntui Titoa kovin kiinnostavan parvekkeella kylmässä olevat jouluruuat :D
Jatkuvasti olisi pitänyt päästä sinne haistelemaan ja maistelemaan ;)

Saisinko jo?

En tule sisälle. Tärkeä tehtävä mulla nyt.
Tito kun pieni "lellipentu" niin eikös äiti sitten tehnyt koirille omat maksalaatikot ilman sipulia ja rusinoita :D

Katsotaan sitten huomenna kuinka äitin tekemä maksalaatikko maistuu ;)
Katsotaan taas ylipäätään mitenkä tuo ruoka maistuu Titolle, kun se koirakaveri Mosku on tulossa kanssa ja tupa täynnä porukkaa.
Tämä kaikki kun ei ole se parhain mahdollinen tilanne saada Tito syömään, mut ei se nälkään kuole. Olkoot syömättä, jos on. Ei ole mun ongelma ;)

Tämä tällä erää. Pitää alkaa valmistautumaan ulos lähtöön sillä pitää mennä ulos moikkaamaan Moskua. Eivät pääse ensirähinäänsä (mitä ei välttämättä edes tule) tekemään sisällä.
Titohan on kesällä viimeksi nähnyt Moskun, kuten myös minä. Saapi nähdä mitenkä se koiruus on kasvanut :)



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kissat

Käytiin tänään kyläilemässä kaverin luona missä asustaa kaksi kissaa.
Näitä kissoja ollaan pari kertaa nähty Titon kanssa, eikä edelleenkään poitsua voisi vähempää kiinnostaa ne katit. Mikä on kyllä hyvä juttu, ei tarvii olla huolissaan missään vaiheessa mitähän se kolmikko keksii keskenään sillä aikaa kun ihmiset on saunassa.

Kaikkein eniten Titoa kiinnostaa niiden kissojen lelut! :D
Ihan intopinkeenä on menossa kaverille, kun tietää että siellä on niitä ihania hiiiiiiriä vaikka kui paljon :D
Hyvä, että sain pyyhittyä tassuja ja riisuttua nuttua, kun yksi lempi leluista oli siinä ihan lähellä.. myönnetään, että meinas hermo napsua mulla siihen jatkuvaan rimpuiluun ja ininään ja istun/seison/pyöriskelen -oloon ;)

Loppuillasta sitten kävikin niin, että heitin hiiren summa mutikassa sillai, että sepä menikin toisen kissan lähelle. Siinäpä sitten Titolla olikin pulma ratkaistavana mitenkä sen lelun saa itselleen :D
Tämä sama asiahan tapahtuu myös koirien kanssa pääsääntöisesti.




"Laalaalaa, tuuppa kuule hakemaan hiiri täältä..." ;)







Toinen kissoista tarkkaili sillä aikaa tilannetta vähän ylempää.











Seuraavassa sitten videota tilanteesta ja mitenkä se sitten lopulta ratkesi:


Tilanteiden kuvaamisen aikana tapahtuikin niin, että toinen kissa vähän sähisi ja näytti kynsiään Titolle mitä poitsu sitten vähän säikähti ja hakeutui syliin (sohvalla kaikki oltiin sillä hetkellä muutenkin). Hyvä niin, että perääntyi.
Vähän aikaa siinä meni, että Tito innostui taas leikkimään, joten tokkopa tilanteesta sen kummempia jälkiä muistiin jäi. Toki pieni varovaisuus kissoja kohtaa on suotavaa muistaa jatkossakin :)

Syy sähinään taisi olla kylläkin se, että kaveri nosti kissan takaisin syliin ja Tito meni sitten liian innokkaasti lähelle haistelemaan jne...

Sylissä on turvallista olla :)

Olipa Tito sitten illan visiitin jälkeen hyvin väsynyt, jesh! ;)
Toki kyllähän ennen kyläilyä ulkoiluakin oli nelisen tuntia, joten ei se mikään ihme :)

Jatketaan elämän ihmettelyä täällä... katsotaan mitä sitten seuraavaksi taas keksitään.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Uusi kaveri

Taas on tehty Titon kanssa uutta tuttavuutta uuden koirakaverin kanssa.
Kyseessä on serkun koira Peku.

Kyseessä koira, jossa on 1/4 Englannin springespanielia + 3/4 kotimaista lapinkoiruutta.
Ihana on ja kovin on muuttunut siitä kun ensimmäisen kerran tapasin pikkusen, silloin Pekulla oli ikää nimittäin seitsemän viikkoa ja pääsin viemään poitsun uuden isäntänsä kanssa kasvattajalta uuteen kotiin :)

Peku 7 viikkoa
Peku 4 kuukautta
Tavattiin eilen Tapulinkaupungissa ja pienen kävelylenkin päässä oli iso koirapuisto minne mentiin melkein kahdeksi tuntia. Koiruudet juoksi ja leikki oikein hienosti keskenään. Oli se hieno katseltavaa taas :)

Hienoa on myös se, että Tito on alkanut tulla ns. rohkeammaksi myös leikkien suhteen toisten koirien kanssa.
Aikaisemmin ei tullut mieleenkään Titon ottavan kiinni vetolelun toisesta päästä ja vetävän sitä vielä toisen koiran kanssa! Eilen oli toisin, ihanaa!! :)
Muutama päivä sitten myös meidän "omassa" koirapuistossa Tito juoksutti yhtä kääpiövillakoira Iidaa pallo suussa. Aina aikaisemmin Iida on pomottanut 100-0 Tito, eikä ole antanut mitään mahdollisuuksia ottaa keppiä tai palloa mikä on ollut sen edessä :D

Seuraavassa muutamia kuvie eilisestä tapaamisesta.




Nappaan sun korvasta... tai ainakin yritä, jos en saa, niin ainakin nutun kauluksesta saan :)




Ota kiinni, jos saat...!!




Hähää! Ota sä kiinni, jos saat...!!




Vedä, VEDÄ!! :)








Räyh!



Kutkuttaa!



Slurps :)




Ja oma rakas :)


tiistai 10. joulukuuta 2013

On se hyvä!

Tuo uusi pomppan nuttu, nyt olen kyllä tyytyväinen ostokseen :)

Tosi hyvin istuu poitsun päälle ja suojaa hyvin takareidet. Nyt ei täristä päristä ulkona koko ajan, eikä myöskään ravistele itteensä jatkuvasti, kun ei kylmä ilma pujahda nutun alle takaosasta :)
On kyllä hintansa arvoinen. Voin suositella tätä kyllä muillekkin.





Nyt kun vielä saataisiin tyköistuva neule, niin sitten saa kovat pakkaset tulla ihan rauhassa.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Jotain uutta

Tänään käytiin pienellä autoajelulla tuolla Porvoossa. Tuli  reilu viikko sitten ostettua sieltä Titolle nuttu, joka oli liian pieni sille (poitsu ei ollut mukana silloin).
Kaupassa sitten kokeiltiinkin kahta eri kokoa, isompaa poitsulle, mutta eihän se seuraavakaan koko sopinut ja sitten toinen olikin jo aivan liian iso. Joten se jätettiin kauppaan ja vaihdettiin toinen tilalle. Ihan erilainen, mutta tällä mennään eli Pomppan nuttu :)
Ihan hiano on ja tuo malli ainakin suojaa noita takareisiä paremmin kuin vanha.
Tänään päästäänkin sitä vielä testaamaan iltalenkillä, kun pakkanen tuntuu vain kiristyvän täällä.
Ei täällä kyllä mikään kauhian kylmä vielä ole, mut viileä kuitenkin.
Auton mittari näytti vajaa tunti sitten -8 astetta.



Muutoin Titolla taitaa olla toinen silmä tulehtumassa, kun siitä tulee vähän paksumpaa rähmää enempi kuin toisesta ja kovin vetinen on silmä. Pitää siis alkaa huuhtelemaan sitä ja seurailemaan tilannetta tarkemmin. Kovin on itse tassullaan myös haronut silmää tässä parin päivän aikana.

Jatketaan harjoituksia siis... eli siis jatketaan normi meiningillä :)


torstai 5. joulukuuta 2013

Juoksemista ja kuvaamista

Tänään Tito "pääsi" olemaan valokuvattavana, ikinähän en siitä mitään kuvia räpis. En edes joka päivä ;)

Päivälenkillä oli mukava ilma ulkona, vaikkei aurinko paistanutkaan.
Tyyntä (myrskyn edellä?) ja kovin sinistä...




Päivän kuvausteemana oli yrittää ottaa poitsusta kuvaa, kun juoksee keppi suussa luokse. Halusin siis kovin aktiivista toimintaa saada ikuistettua.
Noh, tämähän tiesi sitä, että Tito pääsi juoksentelemaan tovin pitkin kalliota. En usko sitä haitanneen tämänpäiväinen teema kovinkaan paljoa ;)
Pitänee huomenna pitää helppo päivä poitsulla ja yrittää hieroskella sen lihaksia. Tänään liikkeessä näkynyt taas poikittaista liikettä takaosasta, joten jumia on... hitsi vieköön.


Tapana on juksata Tito heittelyn ohella. Joutuu tarkkailemaan heitänkö vaiko en.
Aina aluksi poitsu on niin intopinkeenä hommasta, että saan monta kertaa juksata sitä ennen kun jää katsomaan minne heitän kepin.


On se vain mukava katsella poitsua, kun se on niin innoissaan asiasta.

Olisipa ihmisetkin yhtä innostuneita aina sillä hetkellä olevista asioista, välittämättä mistään muusta.


Korvat elää aina omaa elämäänsä.
Sillon kun Titolla alkaa olemaan lämmin/kuuma, molemmat korvat kääntyy ympäri :)
Toki pelkästä vauhdistakin kääntyvä kovin helposti.
Täältä tullaan!! :)


Tässä mä taas on, lisääää, kiitos.
Vauhtia piisaa ja hyvin hallitusti kuitenkin juoksee kalliota alas ja ylös. Tosin onhan tämä kallio kovin tuttu Titolle jo pennusta lähtien.
Välillä kuitenkin pitää rajoittaa juoksentelua ja hetkeksi pysähtyä ja alkaa valmistautumaan jatkamaan lenkkiä. Silloin voi napsia sitten paikallaan olevia kuvia rauhassa (tai ainakin melkein).


Lähempänä kotia tänään oli meidän tai Titon ihmetys.
Ihmetystä aiheutti tikka, joka nakutteli valopylvään päässä. Sitä siinä sitten kummasteltiin hyvä tovi, minulla hymy herkeässä :)
Tällä kertaa eron nakutteluun teki sen, että lintu näkyi oikein hyvin tolpassa.




"Öm, mikä toi tuolla on? Nakuttelee ja tiputtelee päälle jotain".


"Voitas Tito mennä jo... tule, mennään kotia...."
MÄ HALUUN TON TIKAN, KIITOS :)

Iltalenkin aikana mietiskelin sitä, että onkohan asfaltti kylmempi kuin kadun reunassa oleva kivi/katukivetys (mikä lie)?

Nyt kun oli pakkasta iltalenkille mennessä jo muutamia asteita, niin taas kiinnitin kotia tullessa huomiota siihen, että Tito käveli sillä noin 10 cm levyisellä kivetyksellä mielummin kuin asfaltilla.
Tosin saattohan se myös johtua siitä, että on hiekoitus taas aloitettu.
Nykyäänhän täällä ainakin levitetään tosi terävää kivimurskaa jalkakäytäville :/

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä erää....




Powered By Blogger