tiistai 26. maaliskuuta 2013

Komistus.

Kylläpä Titosta on kasvanut komea uros, puolueellinen en toki ole, en :)

Hups! ;)
Onhan tuo häntäkin toki komia, mut minkäs teet jos toinen ei kovin kauaa halua olla paikallaan ;)

Tässä sen sijaan on se komistus! :)



Kohta Tito viettää 2v synttäreitään. Pitäsi alkaa miettimään millaisen synttäri "kakun" sitä väkertäs, jotain pitää tehdä :)


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Agility.

Tito suorittanut onnistuneesti agilityn A-kurssin tänään :)

Kahden viikon päästä jatketaan B-kurssilla, jos työnantaja vaan antaa vapaata. Jos ei, niin korvataan tunti jonakin toisena päivänä.

Tänään Titolla tuntui olevan oikein hyvä päivä tunnilla. Kuunteli ja katseli ohjeita aikasta hyvin. Tunnin lopussa harjoiteltiin keppejä parin kerran tauon jälkeen ja aluksi pidin poitsua hihnassa, kun se on aikasta vikkelä tapaus ollut aikaisemmin. Hyvin sujui, joten kokeilin sitten vielä ilman hihnaa. Niinhän siinä kävi, että yritti tehdä ihan omia kuvioita keppien ympärillä, mutta loppua kohden parani ja sujui näin aloittelijalle loistavasti :)

Hienosti sujui myös putki - hyppy - kierto toiselle hypylle tehty "rata" :)

Päästiin myös harjoittelemaan renkaan läpi hyppäämistä ja A-estettä.
A-este ei tuottanut ongelmaa, yksi lempieste on pojalla se :)


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Viikonloppu.

Viikonloppu alkamassa ja kaupassa käyty shoppailemassa syömistä muutamalle päivälle.
Mukaan lähti kyllä laatikko dvd:n ja  koiran kera (hyvässä alennuksessa oli).
Tasajako niin, että mie saan leffan ja Tito lelun :D

Joko mä saan ottaa ton?





Josko tämä lelu on vaikka Titon harjoitus pikkuveli? ;D

* * *

Eilen oli Titon suihkupäivä pitkästä aikaa. Turkista huomaa, ja tuntee varsin hyvin että olikin jo aika pestä koira! Nyt on kiiltävän liukas ja pehmeä turkki, ihanaa :)
Varmasti Titokin nauttii olosta nyt ja ehkä hieman auttoi tuohon kutinaan mikä johtuu irtoavasta karvasta, toivottavasti.

Huomenna lähdetään lenkkeilemään tuonne vähän pohjosemmas (ei kauas kuitenkaan), uudelle alueelle ja sitten sunnuntaina olis pihistreffit Rajasaaressa. Sinne ollaan näillä näkyminen menossa, ei pitäisi olla muuta menoa ja estettä. Ellen nyt ihan väärin muista, mutta sen näkee sitten sunnuntaina :)



Ei muuta kuin aurinkoista viikonloppu kaikille! :)


Näinhän siinä sit lopulta kävi ;)



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hyvä vai huono juttu?

Vai kumpaakin?

Tito on nyt tämän talven aikana alkanut vapaana ollessaan, joinakin harvoina kertoina kiinni ollessaan myös, merkkaamisen jälkeen voimakkaasti tehnty tuota lumen kaapimista takatassuillaan. Mitä lie se on, miten lie sen selittää. Just nyt en keksi mitään millä sen osaisin sanoa.




Miettinyt olen, että onko se hyvä vai huono juttu. En tiedä. Kai se on tätä kasvuprosessia myös.
Pitäisi alkaa lukemaan jotain kirjaa missä kerrotaan koirien tavoista, jotta ei tarttisi miettiä asioita.

Päivän rentoilut.

- - - -

Tässä vielä linkki Titon kasvattajan, Jaanan blogiin mistä löytyy lisää asiaa tähän pohdiskelemaani asiaan :)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Eiran kulmat.

Tito oli viikonlopun kaverini, Viken luona hoidossa, kun hän itse kysyi haluisinko tuoda sen hoitoon. No tokihan se passaa aina! ;)

Kiitos paljon Virve! :)

Pääsinpä sitten hyvillä mielin käymään perjantaina kapungilla juhlistamassa kaverini syntymäpäivää ja jutustelemaan todella pitkästä aikaa hänen kanssaan :)

Tänään kun menin Titoa hakemaan takaisin kotia, käytiin sovitusti ensin tekemässä lenkki Helsingin edustalla. Käveltiin ensin siinä rannan tuntumassa jäällä, monien muidenkin helsinkiläisten ihmisten kanssa. Olipa siellä yhdellä nyppylän päällä turistiryhmä syömässä vetäjiensä paistamaa makkaraakin. Se haju ilmeisesti veti Titoa kovin luokseen, kun oikein innolla oli siihen suuntaan menossa ;)

Tämän reilun kahden tunnin kiertelyn aikana käytiin myös kahdessa eri koirapuistossa vähän aktivoimassa citykoiria, kun poitsu niin halusi mennä leikkimään + saatiinpa hyvin niihin koiriin vauhtia, kun molemmissa koirat vain seisoskelivat paikoillaan sinne mennessä :)

Kaivopuistossa sitten tulikin ihme otus vauhdilla ja kilkattaen lähelle! Siinä olikin Titolla ihmeteltävää ja lopulta sen olikin sitten pakko alkaa haukkumaan kovasti.
Kyseessä oli siis seuraavanlainen tapaus:


Hevonenhan siinä mennä viipottaa, reki perässä :D


Mukavaa sunnuntain jatkoa vain kaikille ja parempaa ensi viikkoa myös :)


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Heiluvat puikot.

Tito sai myös uuden villaneuleen ja kudotun lelun, Lerpun, kun Lettu innostui kutomaan.

Käytiin ostamassa lankaa nuttua varten ja eipä siinä kauaa puikot heilunut, kun oli homma tehty :)
Hieman tuunausta vielä nuttu tarvitsee, mutta oikein hyvä tekele näin ensimmäiseksi sellaiseksi.



Sitten yllätyksenä tuli, kun Lettu vielä väkersi yhtenä iltana hetkessä lelun Titolle :)
Nimeksi otukselle tuli Lerppu, kun sen toinen korva lerpatti... kovin loogista siis ;)

Kiitos Letulle näistä hyvin paljon! :)



Maanantainen agilitytunti.

Maanantaina oltiin neljättä kertaa agilityn alkeita harjoittelemassa, ensi viikolla olisi viimeinen kerta tällä erää.

Joko aloitetaan?

Kurssilla mukana olleen toisen naisen kanssa kyllä puhuttiin, josko katsottaisiin ensi kerraksi olisiko sopivaa B-kurssia tarjolla minne voitaisiin ilmottautua ja jatkaa ns. yhdessä.
Aika näyttää mitenkä asian kanssa käy. Itse kyllä veikkaan, että en tule keväällä saamaan tarvittavia vapaita tai vaihtoja työpäiviini kurssin takia. Olisihan se kiva kyllä jatkaa, koska Tito on ihan intopinkeenä tunneilla. Nauttii silmin nähden hommasta :)

Maanantaisella tunnilla uutena esteenä tuli puomi. Sen harjoittelussa ei ollut mitään ongelmaa.


Tällä kerralla Titon ohjaamisessa oli haastetta, sillä Tito seurasi jatkuvasti minun kättä. Meni tasan tarkkaan sinne tänne tai tuonne minne satuin näyttämään. Tämä oli ensimmäinen kerta näillä tunneilla, kun Tito seurasi hyvin tarkkaan näin. Aikaisemmin se on vain mennyt. Myös se, että Titolla oli niin älyttömästi intoa hommassa, että ei malttanut kuunnella ja seurata ohjeita.

Joten "hieman" oli haasteellista saada suoritettua harjoittelussa olleet esteet, kaksi hyppyä perätysten ja sen jälkeen putkeen meno.
Putki ei ollut ongelma, vaan tämän ensimmäisen hypyn jälkeen saada Tito tekemään se toinenkin hyppy perään ennen sitä putkea :D

Välillä oli hermoissa pitämistä ja "uhkasinkin" laittavani Titon remmiin, kun säntäsi sinne tänne eli ei niin kuin olisi pitänyt, mutta lopulta kyllä saatiin homma hoidettua kotiin :)






Hauskaa on ollut tunneilla, hyvä että ilmottauduin! :)

Jeij! :)

Kiitos Lealle kuvien ottamisesta! :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sunnuntai.

Aamulenkki suoritettiin keväisen aurinkoisessa, mutta hieman vilpoisessa kelissä.
Aurinko kyllä lämmittää jo kivasti, mutta varjoisissa paikoissa oli viileetä. Ei se meitä haittaa, kun ollaan pukeuduttu sopivasti ja liikkeessä kuitenkin ollaan :)

Tänään tehtiin ns. lyhyt lenkki (vajaa tunti) aamulla, kun oli kylmempi kuin esim. eilen. Eilen oltiinkin se melkein kaksi tuntia aamulenkillä samanlaisessa kelissä... kyllä kevät on hienoa aikaa, kun aurinko paistaa :)

Välillä ajattelee, että tulispa se kesä jo, mutta toisaalta nyt on niin kivat ilmat, että eipä se haittaa vaikkei ihan vielä kesä olekkaan :)

Tässä video aamun pikakiiturista.


...ja tässä kuvat minkä takia luoksestuloa ei toteltu, perhana ;D







Sitten ulkoilun ja aamunappuloiden jälkeen onkin hyvä hetki köllötellä vieressä lämmitellen :)




Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille :)


* * *


Eilen katselin vanhoja valokuvia ja sieltä löytyi mm. tämmöinen otos Titosta:


Tähän on siis tultu, ei ole enää pieni otus mulla :D


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Perjantai.

Käytiin vähän shoppailemassa Titon kanssa Mustissa ja Mirrissä.
Hankintalistalla oli uudet (vihreät) valjaat ja uusi, leveämpi panta.
No nämä saatiin, ja pari muutakin. Yllätys. Niin se vaan aina menee :P



Eipä tässä sen kummempaa ole kuin, että Hyvää naistenpäivää naisille :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lisää oppia tiedossa.

Ilmottauduinpa eilen Koirakoulu Kompassin toisellekkin luennolle.

Aiemmin ilmottauduin Ensiapua koiralle -luennolle mikä on 29.3.
Eilen menin katselemaan ihan muita kursseja, mutta silmiini osui Koiran lihashuolto ja hieronta luento mikä sisältää myös käytännön osuuden. Viimeisen paikan sain Titon kanssa tuonne :) Tämä luento ja harjoittelu on 1.4.

Tänään kävin töiden jälkeen Titon kanssa Rajasaaressa, jotta sain poitsun väsytetyksi helposti. Auttaen Titoa selviämään huomisesta päivästä kotona, kun on tiedossa pitkä työvuoro minulla.
Rajasaaressa poitsu löytikin nopeasti yhden koiran, iältään 13kk, minkä kanssa peuhasi sitten tunnin verran reippaasti. Toki välillä toisiakin koiria moikaten ja haistellen, mutta muut koirat ei ollut oikein Titon mieleen leikkimielessä :)

Kotia tultua syötiin ja sen jälkeen poitsu menikin päikkäreille, joten hyvin onnistui väsytys ;)

Rajasaaresta poistuessa oli portin luona tyttö jakamassa koirien omistajille näytepusseja Purina Friskies Adult nappulaa. Saas nähdä kelpaako poitsulle.
Joten kaikin puolin mainio päivä ollut :)





Powered By Blogger