torstai 30. elokuuta 2012

Rantaleikkiä.

Onneks Tito osaa nykyään myös puuhastella omiaan, jos mie vaikka haluan vähän aikaan istua ja olla. Kuten tänään aamulenkillä merenrannalla :)

Tämmöisen leikin poitsu sai aikaan, kun hiekassa oli puunpala :P


Kesälomakuvien purkua osa 1.

Nyt kun on taas vähän ylimääräistä aikaa (saikulla olen), niin aloinpa ajan kuluksi käymään valokuvia läpi.

Tässä ensimmäisessä osioissa näytetään kuvat, kun Tito kävi moikkaamassa Ottoa (Nybygårds Ovanliga Ottar) ja Nannaa Lahdessa matkalla kotia 22.7.2012 :)

Ensin mentiin käymään koirapuistossa minkä jälkeen mentiin Oton ja Nannan kotiin istuskelemaan ja jutustelemaan kaikennäköisistä asioista :)

Mukava oli käydä ja pitää joku toinenkin kerta piipahtaa kylässä, kun ohitse on ajelemassa :)















Kyläilyä kissojen luona.

Tänään lähdettiin käymään illalla kaverini luona, kun kerrankin meillä oli samana päivänä vapaapäivät!! :)

Mentiin hieman katsastamaan mitenkä kohtaaminen sujuu Eijan kissojen, Matin ja Tepon kanssa :D
Viimeksihan Teppo ryntäs jonnekkin mahdollisimman kauaksi ja korkealla, mutta Matti sentäs vähän teki tuttavuutta.

Tänään Teppo ei nyt ihan kauhean kauaksi mennyt, mutta ei silti halunnut olla missään tekemisissä Titon kanssa ;)
Matti oli myös korkeuksissa, ei siitä ollut tänään seuraa Titolle... kerran taisi Tito päästä nuuhkaisemaan vain Mattia, mut siinä se ;D

Ei siis mitään tassujen heilahduksia terävien kynsien kera, kissojen puolelta siis.
Tito nyt vähän haukkui, kun ei päässyt tutustumaan otuksiin tarkemmin. Kun olivat siellä korkealla tavoittamattomissa, hyvin ärsyttävää ja epäkunnioittavaa käytöstä kissoilta ;P

Eija sitten pelasti Titon tylsistymiseltä antamalla tennispallon leikkimiseen :D

Eihän me sit kovin kauaa sisällä oltu vaan lähdettiin iltalenkille lähimaastoon.
Ensialkuun Tito pääsi vapaaksi ja heiteltiin keppiä tovi kalliolla, että sai vähän pojan energiapiikistä katoamaan... tosiaan vähän vaan... ;D Sitten lähdettiin kiertelemään polkuja pitkin metikköä ja sitten ulkoilureittejä pitkin.

Kiva oli kierrellä uudessa paikassa, taas, ja samalla jutella kaverin kanssa asioista :)

Teppo & Tito

Teppo

Matti



Tänään käytiin myös Titon kanssa heti "aamusta" eli heti 12 aikaan päivällä (vapaapäivä tänään) ;P "aamulenkillä" tuolla Aino Acktenin huvila -alueella  ja sieltä löydettiin jälleen uusi paikka ja uusi reitti mitä kävellä :)
Puolitoista tuntia saatiin aikaa kulumaan reissussa.
Mikäs siellä oli kiertäessä kun ilma mitä parhain. Aurinko paistoi ja oli lämmintä :)

Tito kiipeili puussa huvila alueella ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Espoossa treffeillä.

Eilen käytiin Espoon Matinkylässä pihistreffeillä.
Paikalle saapui taas tuttuun tapaan monta tuttua koiraa, mutta myös monta uutta tuttavuutta, muutamasta pennusta puhumattakaan :)
Määrää en osaa sanoa, yli kymmenen kuitenkin..aivan varmasti :)
Voi sitä menoa ja koirien ilottelua! Jokaiselle oli seuraa taatusti :)
Tito tosin välillä puuhasteli ihan omiaan. Haisteli ja kierteli ja jostain löyti heti alkuun pallon, tietenkin, mutta enpä antanut pojan sillä leikkiä koska oli muutakin seuraa tarjolla :)

Hauska oli katsella koirien ilottelua, vaikka voisi luulla etten ole seurannu koirien tekemistä muuten kuin objektiivin kautta. Tuli nimittäin kuvia räppästyä reilusti yli 500!! ;D
Joten hieman on valinnan vaikeuksia kuvien suhteen.. monta onnistunutta kun joukossa on :)
Facebookin ryhmään sain julkaistua vaivaiset 58 kuvaa ;)

Tähän Titon blogiin koitan kuitenkin vain katsoa semmoisia kuvia missä poitsu itse on, joten eiköhän niitä semmoisia kuvia ole vähän vähemmän valittavissa :)

Seuraavassa siis kuvia treffeiltä :)

Äitee ja poika vauhdissa :)

Jump!! :D

Hippu pinkoo sen minkä ehtii Titoa karkuun ;D





Peräkanaa mennään :D


Taaempaa otettu kuvaa porukasta :)

Jonnan omistaja antoi myös Titolle namia :)

Mitäs mun pikku jänöjussi ;D

Omaa pikkukivaa leikkiä leikki myös jollain pallon jämällä tms :D


Täää oon muuuuun kepppiiiiiii :D

Hippu & Tito <3

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Iloinen ja onnellinen koira.

Päivän pläjäykseksi parit videot iloisesta koirasta nimeltä Tito :)


Tämä ensimmäinen pätkä on kuvattu eilen koirapuistossa.


Tuoreempaa kuvaa tulee tässä.
Tämä ja seuraava on kuvattu noin tunti sitten meidän "salaisessa" paikassa, missä on hyvä heitellä keppejä ja käpyjä kaikessa rauhassa :)



Tito on ottanut tavakseen etsiä hakemaansa juttua (pallo, käpy, keppi...) häntä kovasti vispaten! :D
Välillä tuntuu että poitsu haluaa pitkittää etsintää tahalleen kiertelemällä ihan muualla, vaikka juuri on ollut esineen luona ja varmasti huomannut ja haistanut sen :D

Ihana Tito! :)

maanantai 20. elokuuta 2012

Hoidossa Espoossa.

Takana on Titon toinen hoitojakso. Hyvin meni taas :)
Tällä kertaan poitsu oli hoidossa Espoossa, äiteensä, Hipun perheessä :)

Torstaina kävin viemässä Titon Espooseen ja takaisin hain sunnuntaina illalla.
Tosiaan hyvin oli kuulema aika mennyt siellä, äitee ja poika oli kovasti tykännyt leikkiä vetoleikkejä :)

Torstaina Tito oli jonkin verran kuunnellut ja katsellut oven suuntaan, josko olisin tullut takaisin. Oli kuitenkin rauhoittunut ja perjantaista asti ollut niin sanotusti normaalisti.
Ruoka oli maistunut taas paremmin kuin hyvin! Hyvä! :)
Torstaina oli illalla löytynyt makuupaikat talon miesväen välistä ja loppuyöksi Heidin viekusta :)
Tuttuun tyyliin Tito vaihtoi nukkumapaikkoja pitkin yötä, samalla tavalla kuin Hippu :)
Äiteensä poika monessa suhteessa :)

Seuraavassa Heidi Karjalaisen ottamia kuvia Hipusta ja Titosta :)

Hippu ja Tito iltalenkillä Matinkylän rannalla
Rennosti on Tito ottanut :D





Tito nukkuu Hipun pedissä, oman viltin päällä :)

Kiitoksia paljon Heidille & kumppaneille Titon hyvästä hoidosta sillä aikaa, kun mie kävin humputtelemassa kavereiden kanssa laivalla! :)



tiistai 14. elokuuta 2012

Väsynyt koira.

Tänään on ollut väsynyt koira kotona :)


Eilen kävin hakemassa pojan Järvenpäästä viikonlopun hoitoreissulta takaisin kotia.
Tito oli Pablon (Nybygårds Praktiska Paul) perheen hoidossa perjantaista aina maanantai iltapäivään asti.
Viikonloppua poppoo lähti kuitenkin viettämään Kotkaan, joten kaksi uutta paikkaa tuli Titolle viikonloppuna tutuksi.

Perjantaina kun vein Titon Järvenpäähän, oli vastassa Ullan mies Hanski ja heidän koiransa Pablo.
Alkurähinän jälkeen pojat tuli hyvin toimeen ja olivatkin hyvin paljon peuhanneet keskenään viikonlopun :)
Sen kyllä huomaa, kun nukuttiin pojan kanssa viime yönä pitkät unet, pitkälle päivää ja nyt päivällä muutenkin ei juuri leikkiminen ole kiinnostanut. Tälläkin hetkellä vetää sikeitä tässä sohvalla vieressä :)
Ulkona toki ollaan käyty ja ne reissut on mennyt oikein reippaasti, vähän liiankin reippaasti. Sillä Tito on vetänyt jatkuvasti. Tästä pitää siis päästä eroon, joten hommaa on edessä.

Ilo oli nähdä eilen Titon ja Pablon peuhaamista ja leikkimistä yhdessä :)

Kiitos Ulla, Hanski ja Pablo tästä ihanasta hoidosta! :)
Minä ja Tito ollaan kiitollisia, sillä pojalla olisi ollut todella tylsiä pitkiä päiviä kotona minun ollessa töissä.

Seuraava hoitojakso onkin edessä jo ylihuomenna, torstaina. Silloin Tito lähtee Espooseen äiteensä, Hipun, perheeseen :)

Seuraavassa kolme kuvaa pojista, jotka on Ulla Talja ottanut :)


Tito & Pablo Kotkassa.
Pojat peuhaamassa :)

Väsy on kova ollut :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tervehdys!

Täällä ollaan! Kaikki hyvin meillä! :)

Blogin päivittäminen jäänyt kokonaan kaiken maailman hommien = loman ja töiden alkamisen vuoksi, sekä asunnossa hääräämisen vuoksi.
Josko nyt alettaisiin päästä taas normaaliin rytmiin, kun aletaan molemmat hiljalleen asettumaan uomiimme niin sanotusti :)

Näin ensimmäiseen blogimerkintään tulee viimeisin tapahtuma.
Aletaan siis purkamaan kesäämme vähän miten sattuu ja mitenkä jaksan käydä noita muutamaa sataa valokuvaa läpi ja siten muistelemaan tapahtumia ja asioita.
Aion siis myös julkaista kuvia kesäloman ajalta, koska sieltä on joitakin kivoja kuvia olemassa :)

Eli asiaan ;)

Sunnuntaina käytiin Espoossa tutustumassa Titon ensi viikon hoitopaikkaan :)
Paikka on Titon äiteen koti eli Hipun (Nybygårds Jamande Jasmin) ja Heidin perheessä.

Kiitos miljoonasti nyt jo Heidille & kumppaneille tästä ihanasta asiasta! :)

Minä siis lähden vähän humputtelemaan ja hauskaa pitämään kavereiden kanssa Tukholman risteilylle ;)

Huolissani ei tarvitse olla pojasta, sillä jo sunnuntainen meno näytti semmoiselta että pojalla on hyvä olla! Jo vain senkin takia, kun takapihalla oli niiiiiin paljon palloja Titolle ;D

Seuraavassa pari kuvaa läheisestä koirapuistosta, kun ensin mentiin sinne kävellen :)
Lähialue tuli vähän tutuksi myös.





Sitten pieni videoklippi pojan ja äiteen menosta takapihalta :)



Powered By Blogger