torstai 20. joulukuuta 2012

Metsälenkillä.

Tänään mentiin sitten metsään, kun huomasin siellä olevan polun olevan suht auki.
Pääsi Tito juoksemaan vapaana ja vähän kuluttamaan energiaansa. Tosin vähän vaan. Poitsu olis voinut jäädä juoksentelemaan moneksi tunniksi metsikköön, jos se olis saanut päättää.
Valitettavasti vain pimeys alkoi laskeutumaan nopeasti ja oli päästävä takaisin valaistulle ladulle kävelemään. Tosin osa matkasta kahlattiin taas lumista polkua pitkin, tai mikä jossain vaiheessa oli ollut polku. Sillä lunta oli tullut jonkin verran kyseiselle polulle, sekä taivaalta kun jatkuvasti kuitenkin tippui kohtuullisen kokoisia lumihiutaleita ;)

Eilisestä intoutuneena kuvasin kaksi videopätkää metsässä kännykällä.
Ensimmäisessä vidossa näkyy oikein hyvin heijastimet ja Titon kiiluvat silmät, kun kännykän salaman sai päälle videoo kuvattaessa :)

Toinen pätkä onkin hämärämpi, kun jäi salama laittamatta päälle.





Huomenna lähdetäänkin sit Titon kanssa ajamaan viikonlopuksi Lahteen ja lauantaina Tito menee hetkeksi Nannan ja Oton luokse osapäivähoitoon :)

Tämmöistä meillä tiedossa ennen joulua. Joulua sitten vietetään ihan täällä kotona Helsingissä, kun mun pitää mennä käymään aattonakin töissä ja sitten ne aaton jälkeiset pyhät myös.
Meneehän se joulu näinkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Powered By Blogger