torstai 19. kesäkuuta 2014

Havaintoja

Viimeisen parin päivän aikana olen seurannut Axun liikuskelua ulkona.
Tai siis olenhan mie sitä tehnyt alusta lähtien :D
Mutta nyt parina viime päivänä Axu on alkanut kiinnostumaan ulkona olevista hajuista paljon.
Tähän asti se on käynyt välillä haistelemassa paikkoja mitkä on vienyt Titon huomion ja merkannut kohdat, mutta sen ihmeemmin Axu ei niitä ole jäänyt tutkimaan.
Nyt se jää pitkäksi aikaa haistelemaan ja seuraamaan kiinnostavan hajun lähdettä. On kiinnostunut myös eri hajuista kuin Tito esimerkiksi. Olen ihan varma, että eilen iltalenkillä Axu teki ensimmäisen merkkauspissankin.


Pikkunen Axu alkaa siis olemaan jo niin sanottu iso Axu :D

Pikkunen se silti on, vaikka kasvanut onkin paljon. Pissatessa ei ole vielä nostanut jalkaa, sitä päivää odotellessa :)


Tito on myös yllättänyt käytöksellään minut muutaman kerran.
Reilu viikko tai kaksi sitten Tito yllätti minut murahtamalla Axulle luun takia. Sitä ei ollut tapahtunut aikaisemmin ja ennen tätäkin tapahtumaa olivat vaihdelleet kyseistä luuta jo pitkään. Yksi terävä ja selvä murahdus riitti Axulle tekemään selväksi, että sitä luuta ei sille enää anneta :)
Tämä sama toistui toisenakin päivänä, hiemanko olen ollut ylpeä Titosta! :D

Tänään ulkona Tito myös lopulta murahti taas selvästi Axulle, että sen keppi ei ole enää tarkoitettu sille. Tito halusi sen kokonaan itselleen ja Axu uskoi heti ja siirtyi tekemään muuta :)

Näitä tapahtumia olen halunnut tulevan vastaan, Titon puolelta, että se pitää puoliaan silloin kun se haluaa jotain itselleen.
Muutamahan näitä on vasta ollut, mutta se on jo jotain :)
Edelleen se hakee multa "apua", kun Axu järsii jotain luuta minkä se haluaisi. Enpä mie puutu asiaan, totean vain, että ota se luu Axulta. No eihän se sitä ota silti :D
Mutta sen se on tehnyt monesti, että käy etsimässä toisen luun hämäykseksi, että Axu kiinnostuu siitä ja täten Tito pääsee käsiksi luuhun mikä oli Axulla :D Fiksu koira! :D

Selvästi Titolla on pitkä pinna ja sitten kun vastaan tulee se sen raja (mikä on todella korkealla), niin siihen laitetaan sitten stoppi. Tai mistäs mä tiedän johtuuko se siitä, että Axu on jo näinkin iso jo eli neljä kuukautta vanha :D

"Ei me mitään olla tehty sillä aikaa kun olit poissa"
 Mulle nämä tilanteet on käytännössä ensimmäisiä kertoja kaikki.
Tito on ollut se ihka ensimmäinen koira minkä kanssa ollaan tehty asioita väärin ja jätetty asioita tekemättä ja jotain saattanut oikeinkin mennä. Mitä, en tiedä ;)
Nyt jatkan opiskelua kahdella koiralla, Titolla ja Axulla.
Hauska on ollut seurata näiden kahden keskinäisiä puuhia.
Eilen piti jo puuttua kaksi kertaa niiden nahisteluun. Kerran ulkona ja kerran sisällä.

Nyt pitäisi repiä paljon aikaa ja voimia siihen, että saisin molemmille järjestettyä paljon kahden keskistä aikaa ja mahdollisimman pian aloitettua Axun kanssa jonkun kurssin. Heti kun sopiva on alkamassa ja ajankohta sopii suht hyvin työrytmiin (mikä on kyllä täysin mahdotonta).  Taitaa valitettavasti mennä kesän jälkeen, elokuun lopulle aikasintaan.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa, joten eipä tässä nyt mitään turhia stressejä silti aleta ottamaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Powered By Blogger