keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joululoma

Joululoma on alkanut. Harvoin viimeisen 11 vuoden aikana olen viettänyt lomaa joulun aikoihin. Pääsääntöisesti olen ollut joulut töissä ja siten viettänyt "joulun" Helsingissä. Tosin parina viime vuonna kylläkin on tullut otettua töistä lomaa joulun ja uuden vuoden aikoihin.
Nyt sitä lomaa on automaattisesti, kun koulussa ollaan. Aloitin pari päivää etukäteen loman, kun jätin menemättä maanantaina ja tiistaina kouluun. Maanantai olisi ollut vielä melkein normaali päivä, mutta enpä tuota olisi saanut kuin yhden labratyön kirjallisen osuuden tehtyä loppuun. En siis menettänyt paljon mitään siltäkään päivältä.

Sen sijaan, että olisin mennyt vielä kouluun maanantaina lähdettiinkin koirien kanssa käymään maalla isän ja Reetan luona. Oltiin nimittäin isän kanssa sovittu, että Tito menee viettämään joululomaa niiden luokse ja mie vietän Axun kanssa aikaa toisaalla.
Tämä on Axulle ensimmäinen kerta sen elämän aikana, kun se on niin sanotusti yksin, ilman toista koirakaveria.

Uskon, että tämä tekee Axulle hyvää ja oppii olemaan myös ainoana koirana kotona. Vaikka näin alkuun se on kovin orvon oloinen ja ei ihan täysin käyttäydy niin kuin olin etukäteen olettanut.
Maanantaina kun tultiin kotia, poitsu nukkui koko illan. Rennosti otettiin, en kyllä olisi uskonut että ilta menee niin rennosti. Piti nimittäin poitsu herättää myöhään illalla, että lähdetiin käymään vielä ulkona ennen varsinaisia yöunia.


Tito sen sijaan jäi mukisematta iskän luokse, se kun tykkää olla siellä ja juosta vapaana ja puuhastella. Varsinainen maalaiskoira se on.
Axu taasen ei halunnut todellakaan jäädä sinne. Aina oli lähtemässä ulos mukaan mun kanssa, kun olin itse menossa käväsemään. Autoonkin hyppäs heti, kun sen aika oli.

Reeta kyllä taas oli oikein onnensa kukkuloilla, kun mentiin. Reeta on siis oikein hyvin tottunut poikiin, kun ovat olleet siellä hoidossa nyt pari kertaa pidemmät ajat putkeen.
Taas piti tosin komentaa Reetaa, kun ärhenteli liikaa ja liian kovaotteisesti poikia. Mistä lie johtuu, sillä tämä käytös on tullut nyt parina viime kertana. Komentamisen jälkeen oli kyllä kunnolla. Alkuun kulki häntä alhaalla iskän komennuksen jälkeen.

Reeta sai juoksuhepulit, harvinainen näky :D

Käytiin heti kävelemässä kun pihaan päästiin ja läheisellä metsäaukeamalla oli jotain kovin kummallista ja pelottavaa mitä Tito alkoi haukkumaan. Lopulta sanoin, että mene katsomaan, haistamaan mikä se on ja lähdettiin kävelemään mysteeriä kohden:

"hau, hau"

Axukin tähystää parhaansa mukaan ;)


Siinä se nyt on, pelätin! :D
Axukin uskaltautui käymään lähellä :)





Kaverukset :)

Nyt myö ollaan Axun kanssa täällä Pohjois-Karjalassa, Lieksassa äitin luona joulua viettämässä. Tänään tuli veljen poppoo tänne, joten Axu saa seuraa enempi. Tähän asti Axu onkin vain makoillut, nukkunut, kulkenut perässä ja katsellut josko äiti sattuis antamaan jotain herkkua sille ;)

Oisin olettanut Axun iteksein jatkaneen samanlaista puuhastelua kuin mitä aina ennenkin, Titon läsnäollessa. Eli nakertaa luita aikansa kuluksi, kenties hieman leikkisi lelullaan. Mutta ei, eipä ole näin tehnyt. Parasta aikaa viihtyy Sinin sylissä oikein hyvin rapsuteltavana :)

Ulkoilu sujuu rauhallisemmin, kun Tito ei ole mukana. Axu kun ei ärise muille koirille, toisin kuin Tito. Samalla näkee kuinka eritavalla tämä kaksikko liikkuu ulkona.
Tito painelee menemään tiettyjä reittejä ja sillä on selvä ajatus jo ulos mennessään minne se haluaa mennä. Axulla ei ole mitään tämmöistä elettä. Se menee eteenpäin kunnes toisin sanotaan. Perusoletuksena siis suoraan mennään aina.

Olen epäillyt ettei Axu osaa kunnolla komentoja vasen, oikea, suoraa. Titolle nämä on päivänselviä asioita. Äsken ulkona huomasin kyllä, että kyllä se Axukin osaa. Ainakin oikealle käsky meni oikein, vasen oli hieman hakusessa.

Näin ollen täällä jatketaan eloa nyt Axun kanssa ihmetellen ja katsoen mitenkä poika jatkaa olemista. Varmaan ensi viikolla vasta menen hakemaan Titon takaisin kotia, joten hyvä aika on tässä meidän kahden puuhastella asioita.




Hyvää Joulua!
o<:)



4 kommenttia:

  1. Kivaa pohdintaa koirista. Yksittäisellä koiralla on oma persoonallinen luonteensa. Laumalla taas tuntuu olevan yksi sielu :) Hyvää Joulua Heidi & pojat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tämä elo on ihan erilaista kuin jos Tito olis myös täällä. Axu ei edelleenkään paljoa puuhastele mitään. Vähän leikkii, kun leikittäää, muutoin makoilee ja seurailee jos joku sattus antaa herkkuja.
      Tito pennusta lähtien on kyllä vaatinut leikittämistä, ei Axu vaan.
      Vahvistuu vaan jo Axun tulon myötä kui erilaisia nämä kaksi on :)

      Poista

Powered By Blogger