perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ensimmäiset päivät Axun kanssa

Kaksi vuorokautta ollaan eletty kahden koiran taloutta täällä.
Aika on mennyt nopeasti ja muutamilla mustelmilla, naarmuilla ja haavoilla.
Näillä tarkoitan siis itseäni :P

Tiistaina illalla Axu roikkui niin pahasti käsivarressa naskalihampaillaan, että on parit kunnon mustelmatkin kädessä! Verinaarmuista puhumattakaan.
Poitsu kun ei tuon taivaallista välittänyt kielloista, murinoista tai alistamisesta. Pippurinen tapaus on joo.

Eka ilta meni ihan hyvin Axun osalta täällä, ei kyllä toisenakaan iltana ole ollut mitään. Eikä tänään :)
Ensimmäisenä iltana Tito innostui leikittämään Axua oikein kovasti, siitä onkin video olemassa.


Muutoinkin Tito on ottanut tulokkaan ihan hyvin vastaan. Mitä nyt tekee sitä samaa tärinäpelkoa mitä aikaisemmillakin kerroilla, kun on ollut Jaanan luota vierailevia tähtiä "hoidossa". Siis silloin kun komennan Axua. Toivon tämän helpottavan nopsaan, sillä en jaksa ja halua seurata Titon hermostuneisuutta asiasta mihin sen ei tarvitsisi puuttua tuon taivaallista.

Kaikelle on aikansa, joten eiköhän tuo Titokin ala hiljalleen olemaan välittämättä asiasta. Edes vähemmän kuin tällä hetkellä.

Muutoin ollaankin tehty Axulle tutuksi tätä meidän lähiympäristöä hiljalleen, joten kohta ei Axun tarvitse kulkea häntä alhaalla ja ihmetellä missä ollaan :)
Reipas on kyllä ollut. Hyvin kulkee, varsinkin kun otan remmistä irti. Vapaana saa pikkunen kuljeskella tuolla luonnon helmassa. Helpompaa niin, kun ei tarvii remmin kanssa heilua. Muutoin osa matkoista meneekin niin, että kannan sylissäni pientä. Axu saanut ihan tarpeeksi liikkua vapaanakin ja hihnassa. Näin oon saanut pidettyä välillä edes vauhtia vähän rivakampana ajatellen Titoa ja sen liikkumista ja tarpeiden tekoa. Pianhan tämä vaihe on ohi.

Eilen vietettiin kalliolla leikkihetkeä ja nautittiin auringosta

Hyvin on uni maittanut meille kaikille. Ollaan nukuttu hyvin yöllä ja ollaan otettu yhdessä päikkäreitä :)
Keskiviikkona aikasin aamulla kävästiin ulkona ja sen jälkeen Axu käpertyikin kainaloon nukkumaan, Tito jatkoi unta omalla tutulla paikallaan sängyllä.


Eilen levättiin sohvalla hyvässä sovussa :)
Tämän päiväinen päiväunikuva :)
Nyt jo huomaa eroja Titon ja Axun välillä.
Tito ei pentunakaan yrittänyt nylkyttänyt ketään, ihmistä siis. Axupa teki sitä liikettä jo tiistaina illalla!!

Että näin... todellakin tässä taitaa käydä niin, kuin "pelännytkin" eli Axu on täysin toista maata kuin Tito :D
















Tiistaina katselin Axun kynsiä, niin silloin olin katsovinani, että kaikki kynnet oli valkoiset. No ei ole enää. Takatassujen kynnet on vielä valkoiset, toivottavasti jäisikin ;)

Eilen kävin kaupassa ja vein pojat kavein luokse ulkoilemaan siksi aikaa. Säästyipä Axu siltä odotukselta vielä. Ehkä hyvä niin, sillä aikamoista ääntelyä tulee kopasta ajellessa.
Tänään käytiin taas ajelulla ja sama konsertti alkoi ja jatkui koko matkan. Kotia tullessa lopulta poitsu rauhoittui, kun pidin sormiani kopan reunalla. Josko tämä tästä lähtisi sujumaan paremmin.
Seuraavan kerran autoillaan varmaankin lauantaina jo, huomenna on välipäivä ja pysymme kotinurkilla.

Tänään Axu on kohdannut jo monta monta ihmistä ja koiraakin.
Entisiä naapureita nähtiin ja niiden koiria ja ulkoillessa muita tuntemattomia ihmisiä. Kovin ihastelevat pikkusta, enkä kyllä yhtään ihmettelle :)
Onnellinen ja ylpeä saan olla Axusta ja Titosta :)



Eilen illalla tai yötähän se oli jo, kun käytiin viimeisen kerran ulkona, oli sen verran viileätä, että laitoin Axun päälle neuleen minkä ostin alennuksella jo kauan ennen pojan tuloa. Just mahtuu sille, joten täydellinen on. Nyt ei tarvii pikkusen täristä ulkona niin pahasti, kun Tito tekee tarpeensa.


Näihin kuviin ja tunnelmiin lopettelen tältä erää ja lähden käyttämään koiruudet ulkona ennen kunnon yöunia. Pojat on kyllä jo pari tuntia vetänyt sikeitä. Tito makkarissa ja Axu tässä miun vieressä.

Huomenna jatketaan ihmettelyä ja kummastelua tässä ihmeellisessä maailmassa :)

Hyvää yötä ja aurinkoista viikonlopun alkua kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Powered By Blogger