sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Terveiset pojilta

Viikonlopun kuvasatoa, olkaa hyvä:


Kannattaa pomppia jäniksenä metsässä, lihakset kasvaa ;)

Kolmikko sai parit kerrat kunnon juoksupainit vedettyä, niin että Reetakin osallistui ryhmärämän menoon :)




Reeta: Nyt pennut riittää tää riekkuminen!! :D

Mitä lie miettii ja pohtii, ja haistelee :)


Kaverukset <3 :)

Ihana Reeta :)

Tänään Axu tärisi aamupäivästä lähtien ja iltapäivällä kaivoin Jussipaidan poitsulle.
Ihan ei heti alkuun innostunut ajatuksesta, mut eipä se lopulta häirinnyt yhtään.
Jonkin ajan kuluttua paidan saikin ottaa Axulta pois, kun alkoi kroppa lämmetä ja ruoka alkoi taas maistumaan.

Jostain syystä Axu ei innostunut tänään syömään nappulaa ja tästä syystä tämä viluisuus. Aikaisemminkin olen huomannut huonon syömisen johtavan viluiseen oloon, kun eihän tuossa pikkukoirassa ole paljon ylimääräistä edelleenkään, joten mistäpä se kroppa sitä lämpöä kehittää.


Jotain oli tuossa kohdalla heinikossa, kaikki kolme oli kovin varuillaan.


Tässä vielä Axun tyylinäyte eiliseltä, kun poitsu pinkoi kovaa vauhtia luokse.
Poitsu jäi jonnekkin perään, metsän puolelle jumittamaan omiaan.


Tässäpä kuvaterveiset pojilta tältä viikonlopulta.
Seuraavan kerran mie näen nämä karvaotukset kahden viikon päästä, kun toivottavasti muutto on sujunut ongelmitta ja mie voin hakea pojat kotiin. Meidän uuteen kotiin :)

Axu on joka kerta kovin lähdössä mukaan ja tästä syystä joudun nostamaan pikkusen aina iskän syliin siksi aikaa että pääsen ovesta ulos.
Seuraavalla kerralla onneksi Axun ei tarvitse jäädä oven taakse odottamaan.
Oli viime viikolla jäänyt toviksi makoilemaan oven taakse odottamaan minua.



4 kommenttia:

  1. Kyllä noi on niin ihanat komiat pojat :) Vauhdikasta ja lennokasta menoa näyttänyt olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia oli joo välillä ja hauska oli katella niitä, varsinkin kun Reeta lähti leikkiin mukaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia, mun suosikki on tuo missä Axu ja Reeta seisoo vierekkäin=)
    Iloiset syysterveiset kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tykkään siitä kuvasta kanssa ja niistä parista eri versiosta mitä tuli otettua tuosta samasta hetkestä. Milloin Axun kuono oli kohti taivasta, ns. ylpeän näköisenä kahtelee (jotain haisteli kylläkin) ja toisessa kuvassa Reetalla on ihan hölmistynyt ilme.. :D
      On ne semmosia epeletiä että.

      Kiitos, värikästä syksyä sinne teille myös :)

      Poista

Powered By Blogger