maanantai 19. maaliskuuta 2012

Nappulan vaihtoa.

Päädyimme jälleen kokeilemaan yhtä uutta nappulaa lukiessamme erään pihiksen omistajan blogikirjoituksen, jossa hänen koirallaan on samaa silmien vetisyyttä tullut Royal Canin Mini Adultista.
Täällä meillähän on sitä samaa tapahtunut ja vetisyys entisestään lisääntynyt tuohon Adultiin siirtymisen aikana. Tosin tätähän meillä on ollut jatkuvasti muutenkin.

Joten. Päädyimme kokeilemaan Acanan Puppy small breediä (ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa).
Meni sitten syveen tai saveen.


Moni facebookin pihis -ryhmässä oleva muutenkin tuntuu antavan koirallensa Acanan nappuloita ja hyväksi todenneet. Joten testiryhmä testaa tätä.

Henkilökohtaisesti olisi jo kiva löytää se sopiva nappula poitsulle. Tai sitten alkaa harkitsemaan vakavasti sitä raakaruokintaa.
Tällä hetkellä ei kyllä ole mahdollista kunnolla tuo raakaruokinta, kun on niin minimaalisen vähän pakastintilaa. Pitäisi hankkia silloin erillinen pakastin tms.


1 kommentti:

  1. Nooa söi ihan pentuna Acanaa, joka sopi sille hyvin. Kun kasvattajalta saadut Acanat loppui niin en löytänyt niitä helposti mistään (en tajunnut katsoa netistä...tyhmä minä), joten siirryttiin syömään RC Mini Junioria. Nooalle se sopi hyvin, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen se ehkä rapsutti itseään normaalia enemmän. Nyt kun Nooa on syönyt pääasiassa Acana Grasslands nappulaa niin ei ole ollut mitään "oireita". Viikonloppuna "mummolassa" oli sitten tarjolla RC Mini Adultia ja huomasin, että heti alkoi silmät rähmimään :( Eiköhän sille Titolle joku nappula löydy, mutta jos silmät edelleen vuotaa niin on kai paras käydä näyttämässä niitä eläinlääkärille :/

    VastaaPoista

Powered By Blogger