sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vuosaari, Uutelan koirapuisto.

Tänään sovittiin Nooan ja Marin kanssa treffit meille kaikille uuteen koirapuistoon :)

Paikka oli tosi iso ja onneksi (tässä tapauksessa) puistossa oli vielä aika paljon lunta, kun muuten olisi ollut todella märkä ja kurainen se paikka.

Kesällä varmasti todella hyvä paikka, sillon viimeistään uudestaan käymään :)
Ja kenties voisi jonkun tulevista pihistreffeistä järjestään sinne..? 

Poitsut veti kunnon juoksutreenit aitauksessa, että muut koirat ei juurikaan viitsineet/jaksaneet juosta perässä. Yksi corgi kyllä aluksi juoksi poitsujen kanssa hyvin, mutta jossain vaiheessa jättäytyi leikistä pois :D

Käsipäivää a la Nooa :)

Tito oli ennemmin ottamassa Marilta namia, kuin miulta :D

Ärrrhhh ja hyvin näkyy hampaat ;)






Sitten poitsujen juoksutreeneistä hieman videota :)

Tässä ensimmäisessä on kuvaa melkein välittömästi puistoon tulon jälkeen :)


Toinen pätkä heti perään samoista asetelmista:


Viimeisenä vielä kuvaa poikien viimehetken painista ennen kotia lähtöä.
Tähän mennessä olivat jo melkein tunnin juosseet ja painineet pitkin aitausta :)



1 kommentti:

  1. Mietin, että voisin järkkäillä jotkut pihistreffit tuonne kesällä. Nyt keväällä siellä on sen verra kuraista ja tie huono niin ei ehkä vielä hetkeen...

    VastaaPoista

Powered By Blogger