keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Muutettu.

Tai ainakin melkein.
Vielä jäi pientä tavaraa vanhaan kämppään ja varastoon autonrenkaat ja vieraspatjat.
Hyvä vaan ettei niitä otettu sieltä, kun uudesta talosta en löydä varastoa.
Yhden oven takana luultavasti vois olla, mutta eipä ovi aukene mulle annetuilla avaimilla.
Noh. On tässä vielä kaksi-kolme päivää aikaa tätäkin asiaa selvitellä ja kuskata kamat tänne.

Titon osalta muutto meni ns. kivuttomasti, koska Nooan omistaja, Mari, otti ystävällisesti Titon hoiviinsa iltapäivällä pahimman muuton ajaksi.
Menivät sitten yhdessä Nooan kanssa pihistreffeille Jakomäkeen ja loppuillaksi Marin kotiin Espooseen :)

Kiitos Marille tästä suuresta avusta! :)

Tito oli kuulema oikein esimerkillinen, kuulosti siltä että paremmin käyttäytyi (hihnassa mm.) Marin kanssa kuin minun. Joten vieraskoreuttakin löytyy, hyvä! :D

Uuteen asunton kun tuli tämän reissun jälkeen, oli pojalla paljon haisteltavaa pitkin kämppää kun on lähestulkoon kaikki tavarat vielä laatikoissa ja jätesäkeissä.
Ruoka maistui myös kohtuullisesi. Uni on maistunut myös :D
Iltapissille kun vielä lähdettin, ei meinannut poika jaksaa nousta ja avata kunnolla silmiään.
Lopulta nousi ja venytteli hyvin pitkään jäseniään :)
Lohdutin Titoa sillä, että nyt ei tarvii portaita kiivetä, vaan päästään hissillä. Luksusta! :D
Vanhan kämpän talossa kun ei ollut hissiä ja asuttiin ylimmässä kerroksessa ;)
Tosin. On Tito vielä nämä muutamat kerrat mennyt automaattisesti kohti portaita.. :)
Hyvin menee hississä matkustelu. Eihän se ole ollut ongelma muutenkaan, kun ollaan sitä jonkin verran harrastettu jo aikaisemmin.

Mari Toivosen ottama kuva väsyneestä Titosta Espoossa :)




Tällä erää kaikki on hyvin.
Nyt alkaa Titon totuttelu uuteen kotiin ja ympäristöön. Tai paljoahan ympäristö ei muutu, mut vähän kuitenkin. Muuttomatka kun ei ollut kovin pitkä :)
Kunhan tavarat on paikoilaan, on Titollakin parempi olla. Itselläni myös :)
Veljentyttö, Sini, on täällä meidän kanssa hääräämässä ja se on niin näpsäkkä että ei varmaan mene kauan kun tavarat on löytänyt paikkansa. Kiitos Sini! :)

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Muutot ovat aina rankkoja. Mutta toisaalta niissä on aina siemen jollekin uudelle :) Titokin varmaan auttaa säkkien purkamisessa ja tavaroiden paikoilleen asettelemisessa ;)

    VastaaPoista
  2. Me ollaan muutettu pihakoiran kanssa kahdesti ja kohta muutetaan taas - kyllä se on ehdottoman etevä peli etenkin noissa purkuhommissa ;)

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista

Powered By Blogger