perjantai 1. kesäkuuta 2012

Rally-toko

Tänään oli toiseksi viimeinen rally-toko.

Meillä meni kohtuu hyvin, ottaen huomioon mitä meillä on yksityiselämässä nyt meneillään.
Hieman "matalapaineessa" tuntui Tito olevan koko tunnin.
Kohtuullisesti teki mitä piti, mutta tuntui ettei sekään oikein jaksanut keskittyä ja tehdä sitä niin innolla mitä aina aikaisemmin. Ymmärrettävää.
Ottaen huomioon myös sen, että ensimmäistä kertaa noilla tunnilla Tito makasi lattialla. Aina aikaisemmin ollut todella levotttomasti ja odottanut omaa vuoroaan, paikallaan olo kun ei ole ollut Titon vahvuuksia tähän mennessä.
Siitä huolimatta meni paremmin kuin osasin olettaa.
Varmaan olisi mennyt paremmin myös, jos itse olisin ollut paremmin ja innokkaammin mukana hommassa.

Tänään oli myös vaikeampia kylttejä edessä, mutta yllättävän hyvin meni.
Olen ihan tyytyväinen silti, vaikka meni miten meni.
Vapaana pidin Titoa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Paljon paremmin menee Titolla, kun on vapaana. Remmi häiritsee selvästi sen tekemistä, kun se on jatkuvasti tiellä tai liian kireellä tai jotain.

Tito ottaa rennosti päivällä sen jälkeen kun olin ripustanut pyykit :)

5 kommenttia:

  1. Niin, asioilla on tapana aina järjestyä.
    Positiiviset ajatukset peliin!

    VastaaPoista
  2. Tulet muuten yllättymään positiivisesti, kun seuraava Pihaus ilmestyy piakkoin ;)

    VastaaPoista
  3. Mari, Jaana: kiitos.
    Hiljalleen hyvä tulee.
    Yritän jatkuvasti keksiä jotain positiivista tai muistaa jo nyt niitä positiivisia asioita.

    Jaajaa...niin...mun pitääkin nyt se lehti sit taas tilata itelleni. Just hiljattain vaihdettiin perhejäseneksi tai jokskuks sellaseks mut... Huoh..miten tuonkin muistan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikien (T & N) piti päästä kansikuvapojiksi, mutta kuva olikin liian heikkoresoluutioinen. Mutta saattavat olla nyt takakansipoikia sentään ;)

      Poista

Powered By Blogger