maanantai 4. kesäkuuta 2012

Rajasaaressa.

Eilen kävin kaverini Sonjan kanssa käyttämässä Titoa Rajasaaressa juoksentelemassa ja leikkimässä.
Vettä satoi hieman, mutta ei se Titoa haitannut yhtään.
Kunnon leikkikaveria ei tällä kertaa ollut, mutta vähän pääsi leikkimään ja juoksemaan kuitenkin.
Se koira mikä olis Titoa kiinnostanut, ei lähtenyt leikkiin mukaan. Kerran tai pari tais heittää pienen kierroksen rantahietikossa vain.








Märkä komistus

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Rally-toko

Tänään oli toiseksi viimeinen rally-toko.

Meillä meni kohtuu hyvin, ottaen huomioon mitä meillä on yksityiselämässä nyt meneillään.
Hieman "matalapaineessa" tuntui Tito olevan koko tunnin.
Kohtuullisesti teki mitä piti, mutta tuntui ettei sekään oikein jaksanut keskittyä ja tehdä sitä niin innolla mitä aina aikaisemmin. Ymmärrettävää.
Ottaen huomioon myös sen, että ensimmäistä kertaa noilla tunnilla Tito makasi lattialla. Aina aikaisemmin ollut todella levotttomasti ja odottanut omaa vuoroaan, paikallaan olo kun ei ole ollut Titon vahvuuksia tähän mennessä.
Siitä huolimatta meni paremmin kuin osasin olettaa.
Varmaan olisi mennyt paremmin myös, jos itse olisin ollut paremmin ja innokkaammin mukana hommassa.

Tänään oli myös vaikeampia kylttejä edessä, mutta yllättävän hyvin meni.
Olen ihan tyytyväinen silti, vaikka meni miten meni.
Vapaana pidin Titoa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Paljon paremmin menee Titolla, kun on vapaana. Remmi häiritsee selvästi sen tekemistä, kun se on jatkuvasti tiellä tai liian kireellä tai jotain.

Tito ottaa rennosti päivällä sen jälkeen kun olin ripustanut pyykit :)

torstai 31. toukokuuta 2012

Verijälki metsässä.

Mami ja poika eli Hippu ja Tito

♥

Kuva Heidi Karjalaisen ottama

 
Eilen oli viimeinen jäljestys Luukissa.
Verijälki metsässä oli Titolle ihan helppo nakki, veri tai siis... joo.. jotain :)

Voi sitä menoa kohti jälkeä! Vauhtia olisi ollut enemmän kuin mitä minä annoin mennä.
Jäljen alkuunkin meni niin vauhdilla kuin olla ja voi. Hyvä että sai vaihdettu jäljestysliinan.
Alkupistelle kun päästiin lähti Tito jälkeä haistelemalla eteen päin. Juuri oikeaa kohtaa pitkin.
Pienen alkumatkan jälkeen tuli kohta jossa verinen sieni hypähti semmoiset 30-40 cm eteen päin, tässä kohtaa Tito hienosti haisteli katkennutta jälkeä, mutta löysi heti taas veren mitä lähteä seuraamaan. Sitten matka kohti saalista meni loistavasti, kunnes ihan lopussa alkoi harhailemaan joksikin aikaa kun sieni oli taas liikkunut vähän miten sattuu.
Paikallani odottelin kunnes Tito rauhoittui haistelemaan kunnolla ja lopulta löysi saaliin (taisi eilen olla jotain possua tms? korjataan tieto kun saan sen varmistettua). Häntä heiluen söi lihanpalaset maasta! Hienoa Tito! Olet tosi pro! Niinkuin sanoin ohjaajallekkin ;D

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tulokset lonkista.

Titon lonkkakuvauksen tulos tuli pari päivää sitten.

B/B oli se.
Eli ihan hyvä.

Tänään on pihisyhdistyksen järjestämä jäljestys viimeisen kerran.
Tänään tehdään verijälki metsään. Kiva. On sitten hyvä harjoitus pohjalla heinäkuun lomaa ajatellen, jollon olisi tarkoitus tehdä vastaavanlainen pohjois-savon metsään.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Rally-toko.

Hienosti meni tämän päivän rally-tokoilu! :)
Kontakti edelleen hyvää, kenties vieläkin parempaa kuin edellisellä kerralla (sillon tosin olin tooodella väsynyt) :)

Ensimmäisen kerran kun suoritettiin rataa läpi oli Tito hihnassa kiinni.
Ihan hyvin meni, mitä nyt itse taas sekoilin ja en osannut lukea kylttejä.
Jäi tekemättä jotain mitä siellä luki, ihmettelin vaan matkalla pari kerta että onpa hassusti lappuset :D

Toiselle kierrokselle mennessä ohjaaja ehdoitti josko kokeilisin mennä radan ilman että Tito on kytkettynä hihnaan. Näin tehtiin ja todella hyvin meni!! :)
Ei yhtään herpaantumista (paitsi häiriökyltillä vähän eli siinä oli ämpärissä leluja).
Aivan mahtavaa! :)
Tietty ankanfileen palaset oli hyvin maistuvia poitsulle ;)

Ohjaajakin sanoi, että näkee selvästi Titon nauttivan tästä lajista :)
Mukavaa on, kun kahdestaan saadaan sekoilla = tehdä hyvin (heh), tai ainakin mahdollisimman hyvin, radat läpi.
Kotona kun pilkoin ankanfilettä ja pari kertaa harjoittelin istumista, niin kyllä poitsu sen jälkeen jo tiesi mikä päivä tänään on. Malttamattomana odotti lähtöä autolle :)

Ensi kerralla tulee jo avoimen-, sekä voittajaluokan kylttejä joita pitää katsella läpi perjantaihin mennessä, ettei silloin suurin osa ajasta meni kyltillä ihmettelemiseen.
Sekä toinen kurssilainen toivoo häiriötä koiralleen, eli toisia koiria (kahdestaan siis ollaan kurssilla). Niin viikon päästä siellä on joko ohjaajan koira/koiria tai sitten jonkin toko-ryhmän jäseniä mukana.
Joten hyvin haastavaa tulee ensi viikolla olemaan. Saas nähdä voinko sillon pitää Titoa edes vapaana, mut hyvää harjoitustahan se on hihnassakin kun on toisia koiria paikalla myös.

Seuraavien kuvien myötä jäämme odottelemaan ensi viikon perjantaina tuntia innolla :)
Se onkin sitten kevään toiseksi viimeinen, sit tulee kesätauko väliin.

Hienosti istuu :)

Ihana Tito tunnin jälkeen odottaa, kun laitan kamat kasaan :)

Heidin äiti kyläilemässä niin poitsu sai tämmöisen vesilelun tänään kauppareissulta tuliaisena :)


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Makkarajälki.

Amatöörit harjoittelee etukäteen! ;)
Eli siis meillä jäi Titon kanssa tekemättä kotitehtävä ennen tämän illan kurssia.
Se ei haitannut poitsua. Itse olin kuitenkin hieman epäileväinen kuinka homma lähtee sujumaan.

Huoli oli turhaa. Titon kun hain autosta otti poika jälleen kunnon nuuhkaisun nenä ylhäällä löytääkseen paikan minne mennä :D
Intoa puhkuen pellolle kohti tämän illan jälkeä eli makkarajälkeä.

Välineinä oli pussiin valmiiksi pilkotut makkaranpalat, sekä aloituskolmiota varten apukepit. Siinä se.

Jälkeä alettiin tekemään aloituskepin eteen kolmio joka tallottiin tasaiseksi, jotta jää omasta kengästä hyvä haju. Siihen sitten tiputeltiin jonkin verran makkaran paloja ja korostaen kolmion kärkeä mistä alettiin sitten jälkeä tekemään omin jaloin.
Eli siis kova polkaisu maahan pienin askelein niin että maa vähän rikkoutuu, mutta ei niin paljon kuin lopetuspisteeseen tehty jälki. Sitten jokaisen tehtyyn askeleeseen tuli yksi makkaranpala jalan noston jälkeen. Eli siis selkävaivaisena "todella mukavaa" puuhaa mennä kumarassa ja kierteellä, kun se makkara piti sinne taaimmaisen jalan jälkeen tipauttaa ;P
Lopuksi siis potkittiin taas lopetusneliö peltoon ja siihen kipattiin loput makkaranpalat palkkioksi.

Hetken aikaa turistiin taas ryhmänä ennen kuin ensimmäiset koirat haetiin hommiin. Tällä kertaa eka pari oli Tito ja Pablo.

Tito siis autosta lähtien näytti olevan todella tietoinen mikä oli taas homman nimi.
Intoa puhkuen mentiin autolta pellolle, moikattiin muut kurssilaiset ohimennen ja sitten nopsaan kohti omaa jälkeä.

Ei mitään odotteluja ja mietintää ollut sen jälkeen kun oma hihna vaihdettiin jäljestysliinaan.
Poitsu lähti välittömästi menemään kohti aloituskolmiota, haisteli ja söi osan makkarasta ja välittömästi lähti seuraamaan tekemääni jälkeä. Osan makkaran matkalla söi, osan jätti syömättä. Ei kertaakaan lähtenyt harhailemaan jäljeltä vaan pinkoi vauhdilla kohti "saalista".
Ohjaaja jopa kehoitti minua antamaan Titolle lisää liinaa, että se saa mennä pidemmällä liinalla omassa rauhassa (= vauhdilla).

Siis aivan mahtavan upeasti meni! :)
En olisi uskonut tämän iltaisen jutun sujuvan näin mallikkaasti. Todella ylpeä olen Titosta!!
Kyllä tässä tuntuisi olevan laji mistä Tito pitää todella paljon.
On siis alettava harkitsemaan tämän lajin jatkoa vakavasti.

Ensi viikolla koko ryhmänä päädyimme tulokseen, että verta sen olla pitää eli viimeinen kurssikerta on verijälki, mutta tällä kertaa jälki tehdään metsään. Haastetta kaikille koirille paljon, sekä tietysti ohjaajille :)

Innolla ensi viikon keskiviikkoa odottaen siis! :)


tiistai 22. toukokuuta 2012

Pihistreffit Pitkäkosken koirapuistossa.

Tänään päästiin taas tapaamaan muita pihisihmisiä ja koiria tietenkin :)

Tällä kertaa treffattiin Pitkäkosken koirapuistossa mikä oli ihan uusi kokemus jälleen, positiivinen sellainen. Iso aitaus, jossa oli nurmikkoa ja puita, sekä aitausta kiersi hiekkatie. Ei siis mikään tylsä kurainen hiekkakenttä. Isoille ja pienille koirille oli oma puolensa.

Paikalle tuli laskujen mukaan ehkä kymmenisen koiraa omistajineen, hienoa! :)
Sääkin mitä upein! Aurinko paistoi ja pieni tuulenvire kävi välillä. Koirilla ja ihmisillä oli hauskaa jälleen kerran :)

Tällä kertaa oli myös Heidin äiti katsomassa koirien menoa, kun tuli eilen tänne Helsinkiin visiitille. Kerrankin sai nähdä nämä koirat livenä, eikä vain katsella kuvia netistä :)

Seuraavassa päivän kuvasatoa puistoilusta :)

Bianca (?), sama isä Titon kanssa kuulema


Tito oli niin kiinnostunut Biancasta

Poitsulle tuli sit vähän jano, joten meni koirien omaan "kylpylään" kahlaamaan ;D



Meidän pieni kuratassu :D

...snuufff....










Äippä päätti vähän huiskia itikoita Titon päältä ;P

Osas se poitsu hetken olla nätisti paikallaan :D

Ja hetken päästä jo pystyssä, kun joku alkoi haukkumaan :D

Kovaa menoa kaikilla :)


Powered By Blogger