keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Lääkärissä käyty.

Eläinlääkäri totesi tutkimisen jälkeen, ettei tunnustellen tuntunut mitään vikaa olevan ja kaiken sinällään kyllä kunnossa. Joten hänkin veikkasi kyseessä olevan revähtymä.

Lääkkeeksi saatiin herkullisia maksan makuisia särkylääkkeitä 1 tbl päivässä viikon ajan. Ulkoilut on nyt jätettävä lyhyiksi, eikä saa päästää leikkimään toisten koirien kanssa ja muutenkin koittaa vähentää rasitusta. Jos ei viikon sisään oire mene ohi, niin ensi viikolla kuvataan ja katsellaan tarkemmin onko joku ahtautunut (en muista nyt minkä lääkäri sanoi sen olevan) mikä estää verenkiertoa tms.

Reipas poika oli kyllä eläinlääkärin luona. Tosin odottaminen oli tylsää, joten siitä annettiin tieto vinkumisella.

Kännykällä napattu kuva eläinlääkäriä odottaessa.

Nyt kun ilmat on alkanut viilentymään niin paljon, että nurmikot alkaa olemaan kuurassa tai ainakin kohmeessa aamulla ja illalla, on Titolla ollut ihmettelemistä ja haisteltavaa aina ulkona ollessa :)
Saas nähdä mikä on reaktio ensimmäisenä päivänä kun on lunta maassa, sitä odotellaan mielenkiinnolla :)
Toivottavasti pääsen näkemään sen ensimmäisen kerran tai tietysti me molemmat samaan aikaan. On se varmasti ihmeellistä :)

Titosta napattu tänään aamupäivällä kuva nauttimassa sohvalla auringosta.

2 kommenttia:

  1. Mä odotan kanssa Nooan reaktiota, jos/kun tulee lunta. Se on kyllä pikkupentuna päässyt keväthangella kävelemään, koska syntynyt helmikuun alussa...mutta liekö muistaa siitä mitään? Paria astetta kovemmalla pakkasella Nooa ei ole ulkona ollut joten sekin on sitten jännä nähdä hytistäänkö kylmissään vai hypitäänkö riemusta! :D

    VastaaPoista
  2. No jopas on ollut huonoa tuuria! Kovasti paranemisia sinne, toivottavasti Tito muistaa vaatia asiaankuuluvat potilasnamskut paranemisen vauhdittumiseksi... ;)

    VastaaPoista

Powered By Blogger